Laskettuun aikaan on enää vajaa kaksi kuukautta ja voin myöntää, että minua alkaa ihan kunnolla jännittää. Mietin sitä kipua, jota joudun tuntemaan, kaikkea sitä, mikä voi mennä pieleen... Olen hirttäytynyt kiinni siihen, että aion synnyttää alateitse, mutta tiedän, että minun täytyisi myös henkisesti varautua mahdolliseen hätäsektioon.
I:n poissaolo ahdistaa, oman perheeni kaukaisuus ahdistaa, Soulissa olo ahdistaa... Minulla ei ole varmasti koskaan ollut niin kova ikävä äitiäni kuin minulla on viime aikoina ollut. Vaeltelen hermostuneesti puhtautta kimaltelevassa valkoisessa asunnossa, mutta edes sen vaivalloinen siivoaminen lattiasta kattoon ei ole saanut minua asettumaan aloilleni.
En voi kuitenkaan tehdä muuta kuin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Niin kuin yleensä menee. Everything works out for me.