Ajatuksia auringon keskeltä

Kuva on omani

Talven aurinkoa luonnehditaan aina kelmeäksi ja kalpeaksi kesän sädehdintään verrattuna. Mutta tänä aamuna talviaurinko loistaa minusta niin paljon kirkkaampana kuin mihin kesän aurinko pystyisi koskaan, sillä talven aurinko loistaa pimeyden keskeltä. 

Aloitin tämän aamun poikkeuksellisesti käymällä yksin tunnin kävelyllä aurinkoisessa Helsingissä ja puolessa välissä lenkkiäni havahduin ohikulkijoiden reaktioiden kautta siihen, että hymy on palannut kasvoilleni. Ei vääntämällä väännetty tekohymy, vaan sellainen hymy, joka kumpuaa kiitollisuutta ja toivoa täynnä olevasta sydämestä. Minussa alkaa hohtaa se aurinko, joka minussa joskus asui.

Traumaterapiaa on takana hieman yli kuukausi ja ymmärrän nyt, että se on juuri se terapiamuoto, jota olisin kaivannut jo vuosia sitten enkä ihmettele yhtään, että en saanut aiemmasta terapiasta mitään irti. Kuukaudessa häpeän tunteet ovat muuttuneet syyllisyydeksi, mutta minun täytyy vain antaa itseni käydä kaikki nämä tunteet läpi, jotta voin päästää niistä irti. Tunnen aivan järjettömän suurta ja raskasta syyllisyyttä siitä, että olen saanut kaiken, mitä halusinkin, ja silti olen oireillut pahemmin kuin lähes koskaan aiemmin. 

Olen hyväksynyt sen, että tämän asian kohdalla minä olen ristiriitainen ja että kaikki valintani eivät pohjaudu minkäänlaiseen logiikkaan. Olen samaan aikaan halunnut paeta elämääni, josta en kuitenkaan ikinä haluaisi luopua enkä haluaisi palata vanhaan. Siinä ei ole järkeä eikä siitä tarvitse yrittääkään löytää mitään punaista lankaa. Välillä etenkin väsyneenä ja hieman stressaantuneena koen edelleen tarvetta paeta pääni sisään, mutta opettelen hiljalleen pehmeitä keinoja, joilla voin ohjata itseni takaisin nykyhetkeen.

Kuva on omani

Olen onnistuneesti tiputtanut alkoholin käytön minimiin ja korvannut alkoholijuomat joko limulla tai alkoholittomilla versioilla esimerkiksi skumpasta ja punaviinistä. Ja tuo on tuntunut tuovan elämän takaisin. Olen energisempi, mielialani on tasaisempi, hiukseni ovat alkaneet paksuuntua ja mikä tärkeintä: minun ei tarvitse jatkuvasti kokea juomisesta aiheutuvaa syyllisyyttä. Lisäksi huomaan, että pystyn keskittymään paremmin meditaatioihin, jotka ovat olleet lähes mahdottomia silloin, kun olen juonut enemmän. 

Meditaatiot ovat auttaneet minua keskittymään nykyhetkeen ja olen alkanut palata takaisin ihmiseksi, joka osaa nauttia elämän pienistä hetkistä. En muista milloin olisin viimeksi nauttinut niin paljon ruskan kirkkaista väreistä ja ilmassa lentäneistä lehdistä tai pakkasaamujen poskia kipristelevästä tunteesta. Olen pitkästä aikaa nauttinut teen juomisesta ja lukenut iltaisin kirjoja somen selaamisen sijaan. Olen pysähtynyt tuijottamaan pilviä ja hymyillyt ruokaa parvekkeeltani etsiville pikkulinnuille. Henkinen minimalismi alkaa olla taas osa arkeani ja se on tuonut suuren helpotuksen!

En ole vielä täysin palannut urheilemaan, mutta olen alkanut käydä salilla ja saanut lisätä tasaisesti painoja. Lisäksi olen tehnyt pitkiä kävelyitä ja kevyttä joogaa. Juokseminen ja tanssi puuttuvat vielä katalogistani, mutta nyt minulle on ollut tärkeintä saada oiottua solmuja päässäni ja lisäksi lopettaa roskaruoan syöminen. 

Tällä hetkellä olen sekasyöjä ja se on tuntunut hyvältä ja järkevältä. Yhtenä viikkona saatan tehdä ragù alla bolognesen 100%:sesti italialaisittain lihasta ja seuraavalla viikolla olen tehnyt maapähkinävoitofua riisillä ja kasviksilla. Viikonloppuisin olen syönyt aamupalaksi ruisleipää hummuksella, salaatilla, kurkulla ja kananmunalla ja arkisin olen tehnyt itselleni kokonaan kasvipohjaisen jugurttikulhon marjoilla ja granolalla. En voi kutsua tätä varsinaisesti terveelliseksi syömiseksi, koska tiedän kyllä, että liha, maitotuotteet ja kananmunat eivät ole terveysruokia, mutta tämä on ehdottomasti terveempi tapa syödä kuin roskaruoka.

Alkoholista irtaantuminen ja roskan mättämisen lopettaminen ovat keventäneet oloa ja vieneet pöhötyksen pois kasvoistani. Itseluottamus on kohonnut hieman ja minun on helpompi päästää I lähelleni. Maha toimii paremmin eikä turpoile kivuliaasti ilman näennäistä syytä. 

Kuva on omani

Olen lisäksi päästänyt mielessäni irti muutamasta ihmisestä, vaikka se on tehnyt kipeää. Olen vain joutunut toteamaan, että esimerkiksi K:n ystävyys B:n ja O:n kanssa oikeasti häiritsee minua ja huomaan aina K:n käyttäytymisestä, kun hän on enemmän tekemisissä BO:n kanssa. 

Muutamaa viikkoa takaperin K aloitti taas hyvin kriittisen keskustelun, jonka sisältö oli arvostella kaikkien muiden käyttäytymistä, mutta kun olinkin eriä mieltä hänen kanssaan, hän tuijotti minua surprised Pikachuna eikä tiennyt miten reagoida. Otin rauhallisesti esille hänen sanoissaan olevia hämmentäviä ristiriitaisuuksia, jotka ovat tuoneet minulle ja varmasti muillekin olon siitä, että kukaan meistä ei oikein tiedä, mitä tehdä ja sanoa. 

Hän haluaa meiltä yhtä asiaa, mutta valittaa sitten, kun saakin sen. Mikään ei tunnu koskaan olevan riittävän hyvää hänelle ja etsii jatkuvasti uusia diagnooseja itselleen sen sijaan, että oikeasti hoitaisi itsensä kuntoon. Tuntuu, että hän edelleen nauttii draamasta draamaan elämisestä ja minä en vain oikeasti jaksa sellaista. Hän on edelleen todella, todella rakas ihminen ja haluan hänen olevan onnellinen, mutta nyt minun täytyy vain rakastaa häntä hieman kauempaa. En ole sanonut hänelle tästä mitään, mutta pelkästään se, että olen itse tehnyt tämän pesäeron pääni sisällä on tuonut ison helpotuksen. 

Olen lisäksi tutustunut muutamaan uuteen ihmiseen ja on ollut ihanaa ja virkistävää keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, jotka haluavat perheen eivätkä katso niitä alaspäin, jotka haaveilevat ihan tavallisesta elämästä kumppanin ja lasten kanssa. Olen ollut rauhassa siinä ajatuksessa, että välillä ihmiset vain kasvavat erilleen, koska jokaisella meillä on oikeus elää juuri sellaista elämää kuin haluaa. Ja edelleen minua jotenkin jaksaa hämmentää se, miten helposti loppujen lopuksi tutustun uusiin ihmisiin! 

Tällä hetkellä olo on siis toiveikas ja minusta on pitkästä aikaa tällä viikolla tuntunut oikeasti omalta itseltäni. Kävellessäni tänään yksin aurinkoisella Töölönlahdella hymyilin sille, että pysyin koko kävelyn ajan kiinni hetkessä eikä yksinolo triggeröinyt mieleeni uppoamista. En tuntenut oloa omaksi itsekseni, koska olin yksin, vaan sen takia keiden luokse sain palata. Keitä sain tervehtiä hymyillen, suukotella ja halata. Tämä on vasta alku, mutta uskallan kuiskata olevani onnellinen juuri nyt. 

Aloitan keskiviikkona kerran viikossa olevan traumaterapian ja viime viikolla kuulin jo itseni alkavan sanoa niitä tuttuja lauseita... "Ei mulla musta ihan noin huonosti mee". Mutta katkaisin lauseeni, vedin syvään henkeä ja nyökkäsin. 

Myönnän, että vihaan sitä miten minäkin olen yksi näistä "traumatisoituneista" ihmisistä, joiden jokainen palanen liittyy johonkin lapsuuden traumaan. Mutta fakta on se, että ikävien asioiden päälle on vuosien varrella kasaantunut niin paljon lisää pahaa. Todellisuuden pakoilu sekä kontrollin etsiminen menneisyyden ja nykyisyyden uudelleen kirjoittamisella alkoi jostain ja jatkui toisista syistä. 

En ole enää se 13-vuotias tyttönen, joka koki turvattomuutta, mutta tuollaisista asioista näiden kerrostumien kasaantuminen alkoi. Ja nyt on aikuisen minän vastuulla hoitaa nuo asiat pois alta, jotta pystyn olemaan paras mahdollinen versio itsestäni. 

Minua hävettää, surettaa, kaduttaa ja olen ollut todella alakuloinen, mutta pääsen kyllä tämän vaiheen yli. Yritän olla ajattelematta, että olisin huono ihminen siksi, että pelkään ja että olen jossain matkan varrella oppinut vääränlaisia keinoja tuntea olevani turvassa. Tärkeintä on nyt se, että olen ottanut terapian osalta järeämmät keinot käyttöön ja että en anna periksi. 

Kaikki selviää kyllä ja sisäiset solmuni tulevat vielä aukeamaan. Not survival, but revival.

Olen yrittänyt siirtyä eteenpäin - taas. Olla välittämättä. Pitää itseni kasassa, välillä rakentavilla keinoilla, välillä ei niinkään. Hoitaa arkeni, perheeni. Terveyteni, niin fyysisen kuin henkisenkin, olen menettänyt, se on selvää, mutta muut asiat olen hoitanut niin hyvin kuin mahdollista. Olen yrittänyt uskotella itselleni olevani järjissäni ja että minulla ei ole mitään hätää. Ei mikään ole niin vakavaa. 

Olen yrittänyt tunnistaa itseäni peilistä ja kaikesta siitä elämästä, jota olen rakentanut ympärilleni. Yrittänyt nähdä itseäni läheisteni hymyistä ja saada sieltä itselleni ankkuri. Samaan aikaan, kun julkinen imagoni on jatkanut positiivista kehittymistään, kulissien takainen minä, on mennyt rikkonaisemmaksi ja rikkonaisemmaksi. Olen kieltänyt ongelmiani niin pitkään silloinkin, kun maskini on hetkeksi valahtanut kasvoiltani läheisteni edessä ja minun selityksiäni on uskottu. Minua on uskottu joka ikinen kerta, koska olen pelottavan hyvä sanojen, eleiden ja äänenpainojen kanssa. 

Välillä minua pelottaa se, miten hyvä näyttelijä olen ja miten kaiken oman henkilökohtaisen sekopäisyyden keskelläkin saan kirjoitettua ja puhuttua koherentteja, kauniita lauseita. Olen aina ajatellut, että sekopäät kirjoittavat outoja, versoilevia ja pitkiä tekstejä salaliittoteorioista ja ufoista. Linkkailevat artikkeleihin ja videoihin, joissa aivan yhtä sekaisin olevat henkilöt rummuttavat samanlaisia harhoja. Mutta nyt tiedän, että asiat eivät aina mene näin ja joskus mielenterveysongelmista kärsivät pitävät itsensä pelottavan hyvin kasassa.

Mikään ei mennyt niin kuin piti, vaikka sain kaiken, mitä halusin. 

Tämä asia on se, joka rikkoi minua enemmän kuin olisin koskaan uskonut ja tällä hetkellä pelkään sitä, että edes terapia ei voi auttaa minua. Olen pitkään ajatellut, että kyllähän se riittää, että minun julkinen hahmoni on kasassa, mutta samalla tiedän sen, että tätä sekoilua on jatkunut jo liian pitkään ja pelkään, että se asettaa läheiseni jossain vaiheessa oikeasti vaaraan. Pelkään, että päässäni vain naksahtaa yhtenä päivänä ja saatte lukea minusta uutisista. 

Ja vaikka asiat eivät menisikään näin pitkälle, en silti voi elää näin. Olen menettänyt niin monta vuotta tällaiseen elämiseen ja se on vienyt minulta pois niin paljon. Vuosia, joita en enää ikinä saa takaisin. Mitään varsinaista diagnoosia minulle ei ole esitetty, sillä en sovi kunnolla mihinkään muottiin ja tästä johtuen en myöskään tiedä, tulenko koskaan saamaan kunnolla apua. Tiedän kuitenkin, että osa asioista linkittyy lapsuuteeni sekä teini-ikäni mielenterveysongelmiin, mutta pahin alamäki alkoi hiljalleen toukokuussa 2023 ja kulminoitui viime vuonna. 

Joka tapauksessa minun on yritettävä. Oikeasti yritettävä eikä mitään ChatGPT-vähän-viilaan-elämääni-kuntoon bullshittiä. Ei ole vielä myöhäistä, jos vain sitoudun tekemään kovasti töitä. Minun on saatava todellisuus kaivettua esiin uskomusten ja tarinoiden keskeltä. Minun on saatava linkitettyä itseni tiukasti kiinni todellisuuteen, vaikka tiedän, että siellä minua ei odota vain kauniita asioita. Aina välillä olen siinä onnistunutkin ja "pysynyt kuivilla" pitkäkin aikoja, mutta sitten pyörät päässäni ovat taas lähteneet pyörimään ja asiat ovat mutkistuneet päässäni liiaksi ja olen taas paennut päähäni.

Viime vuosilta on useita ajanjaksoja, joista en muista paljoakaan ja se pelottaa minua. En olisi koskaan uskonut, että asiat voisivat mennä näin. En koskaan nähnyt riittävästi tarpeeksi vahvoja varoitusmerkkejä, jotta olisin osannut reagoida riittävän aikaisin. Mutta olen valmis ottamaan tästä kaiken vastuun ja hoitamaan itseni kuntoon. Jos ei itseni takia niin kaikkien rakkaitteni. 

En koskaan tätä blogia perustaessani ajatellut, että tästä tulisi kehoprojektin sijaan sellainen mielenterveysongelmien portfolio kuin mitä tämä on ollut. Ja nyt, kun olen vierestä seurannut läheiseni taistelua terveysongelmien keskellä, se on laittanut minuunkin vauhtia. Olen vasta alle 30-vuotias. Minulla on vielä kaikki mahdollisuudet muuttaa elämäni, mieleni ja kehoni. Mutta ennen kaikkea mieleni, koska se ohjaa kaikkea elämässäni. 

Joten (taas) sydämeni pohjasta anteeksi. En koskaan halunnut aiheuttaa mielipahaa kenellekään. En koskaan halunnut asioiden menevän näin ja häpeä, josta olen kirjoittanut tänne aikaisemminkin, on päällimmäinen tunne, jota koen joka ikinen päivä. Mutta minun on tajuttava se, että tässä ei ole kyse mistään blogista, vaan minun oikeasta elämästäni. Ja minun on mentävä se edellä. Minun on pakko. 

Pitäkää itsestänne parempaa huolta kuin mitä itse olen pitänyt itsestäni viimeisten vuosien aikana. En ole varma, kirjoitanko tänne enää, sillä ainakin juuri nyt, tiedän, että en osaa ottaa tästä sitä tukea, mitä tarvitsen, vaan tämä on enemmänkin ase parantumista vastaan. Joten jos emme enää kohtaan niin olette oikeasti rakkaita. ♡ Se ei ole koskaan muuttunut, vaikka minä muutuinkin. 

"Watch my life go bling bling"

Kuva on omani

Joudun klassisesti toteamaan, että olen niin monta kertaa luvannut itselleni istua alas ja kirjoittaa tänne. Viimeksi eilen, mutta kotiin päästyäni jouduin toteamaan, että olen niin väsynyt, että päätinkin vain tiskata ja järjestellä kotia nopeasti, tehdä 10 minuutin meditaation ja mennä nukkumaan. Siispä pahoittelut postausviiveestä! :(

Joka tapauksessa tuntuu siltä, että olen vihdoinkin saamassa elämästä kunnolla kiinni. Olen syönyt pääosin terveellisesti vaikkakin kalorimäärien osalta varmasti hieman liikaa, jotta laihtumiseni olisi riittävän nopeaa. Välillä olen aamuöisin pyörinyt sängyssä ahdistuen siitä miten helkkarin iso olen edelleen ja tästä syystä olenkin päättänyt tehdä itselleni 1000-1200 kalorin ateriasuunnitelman, jolloin päivittäiset miinukseni ovat noin 600-1000 kalorin välillä. Lisäksi tänään aloitan taas treenaamisen.

Eilen en uskaltautunut vaa'alle, mutta otin kuitenkin muutaman vertailukuvan ja totesin, että ei tilanteeni olen niin paha kuin mitä se voisi olla ottaen huomioon, että en ole treenannut kunnolla melkein kuukauteen. Olen pehmeä, tiedän sen, mutta selvästi arkiaktiivisuuteni on auttanut jollain tavalla pitämään minut kasassa. Vasemalla olevat kuvat ovat siis viime vuoden toukokuun alusta ja oikealla tämän hetken tilanne.

 

Muuten elämääni ovat piristäneet monet ihanat pienet asiat. Ja lauantaina hostasin jälleen brunssin ystävilleni naapurini kyhjöttäessä koko päivän yksin kotona ja eilen minä, äitini, hänen lapsuudenystävänsä ja tämän ystävän lapset vietimme ihanan äitienpäivän myöhäisen lounaan Elitessä. Join kolme lasillista samppanjaa ja päässäni suhisi ihanasti, kun suuntasimme vielä muutamalle proseccolasilliselle Torniin. Mutta kun kävelimme sieltä keskustaan ja kävimme pyörimässä kaupoilla, minä jopa nautin siitä, kun seitin ohueni alkoi lipua pois viiden jälkeen.

Kotiin palasin muutaman uuden kirjalöydön kanssa ja täysin selvänä, mikä tuntui ihanalle. Kotitöiden jälkeen seitsemän aikaan istuin kevään valoisan asuntoni lattialla rakas H (joka oli isälläni hoidossa) sylissäni, pelkkää sinistä taivasta ikkunoista tuijottaen. En tiedä mikä kytkin päässäni on napsahtanut paikoilleen, mutta tuntuu hyvältä, että viime vuoden dokailut tuntuvat olevan nyt takana ja historiaa. Ja totta kai varmasti tulee hetkiä, jolloin haluaisin vetää pään täyteen, mutta loppujen lopuksi kyse on samasta kuin roskaruoankin kanssa: en voi antaa jokaiselle typerälle päähänpistolle valtaa, vaan minun on toimittava sen mukaan minkä tiedän hyödyttävän terveyttäni eniten. En tiedä onko tässä kyseessä yksinkertaisesti kyllästyminen vai jonkin henkisen prosessin valmiiksi saaminen ja siksi en koe enää tarvetta sekoittaa päätäni.  

 

Kuva on omani

Viime vuonna taisin osittain hakea alkoholilla arjesta irrottautumista vaikka minun olisi oikeasti pitänyt keskittyä siihen, miten tehdä arjesta niin tyydyttävä, että en olisi tarvinnut tuollaisia itsetuhoisia irtiottoja. Tällä hetkellä minulle villinä ja vapaana oleminen tarkoittaa nimenomaan elämää, jossa alkoholilla on hyvin minimaalinen osuus, sillä tällöin pystyn liikkumaan, tulemaan ja menemään juuri miten itse haluan enkä niin, miten edellisenä päivänä, iltana ja yönä juotu alkoholin määrä sanelee. 

Tähän viikkoon heräsin uutta energiaa, rauhaa ja kiitollisuutta täynnä. Tein viiden minuutin meditaation auringon täyttäessä asuntoni. Aamupalani oli litra itse puristettua vihermehua enkä malta odottaa, että tänään pääsen hikoilemaan treenin parissa ja huomenna palaan pitkästä aikaa tanssitunneille! Ihoni kupliminen on lakannut ja se näyttää terveemmältä eli suolistoni alkaa voida paremmin. 

Ateriasuunnitelmani osalta tulen jatkamaan RT4MT:iä ja odotan tätäkin paljon! Olen nimittäin nyt toukokuussa lipsunut tuosta viime vuoden valmennuksen ruokavalioon, mikä toki ei todellakaan ole se pahin mahdollinen tilanne. Mutta kuten aiemmin monesti olen kirjoittanut, niin RT4-tyylinen syöminen on vain niin paljon ylivertaisempi elämäntapa muuhun verrattuna! Päivitän ateriasuunnitelman blogiin heti, kun olen tehnyt sen ja lisäksi päivitän uudelleenohjelmoinnin ja palautan sen tänne näkyviin. :)

Tuntuu hassulta. Viime viikon alussa olin onnistuneesta vapusta huolimatta lähes ahdistunut ja alakuloinen painoni takia. Tuntui siltä, että olin taas vain tuhlannut hieman yli neljä kuukautta ei-mihinkään niin kuin aivan liian monena edellisenäkin vuonna. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että elämäni on taas omissa käsissäni ja tällä kertaa voin todeta aivan sataprosenttisella itsevarmuudella sen saman, minkä heitin värisevänä ilmaan lähes päivälleen vuosi sitten:

Tästä tulee niin uskomaton vuosi!

Jälleen täällä

Kuva on omani

Italia tiputtaa minut selvästi aina blogista, sillä siellä haluan vain elää la dolce vitaa ja saavuttuani takaisin Helsinkiin tipun aina hassuun ahdistavan pysähtyneisyyden kuoppaan, jolloin en myöskään saa itsestäni irti tekstiä. Postaustaukoon sisältyy aivan mahtavia ja myös umpi surkeita päiviä. Paljon naurua, oman merkityksen ja tarkoituksen kokemista, maadoittumista, elämästä nauttimista, itkemistä, pohjatonta juurettomuutta ja alakuloisuutta, hermostuneisuutta, toivottomuutta...

Eilen kärsin käytännössä koko päivän ajan oudosta alakuloisuudesta, mutta tänään olen herännyt ihan iloisena. Tosin huomaan, että nyt alakuloisuuden vire alkaa liplattaa hiljalleen ääriviivojani vasten, mutta yritän jotenkin saada sen sanoitettua ja sitä kautta toivottavasti tuo virta menettää voimansa. Olen pohdiskellut paljon asioita pääsemättä mihinkään lopputulemiin. Tuntuu, että elämä polkee taas klassisesti paikoillaan ja että olen jumissa arjessa, johon en saa kunnollista muotoa. Tuo arki on kuin roskaa ja eri värejä siellä täällä oleva ruma muovailuvahaköntti. 

Luulen kuitenkin, että todella syvistä tunnetiloistani huolimatta tilanteen korjautumiseen on kaksi hyvin helppoa toimenpidettä: liikunta ja puhdas ruokavalio. Esimerkiksi pelkkä tanssituntien välistä jättäminen tuo itselle inhottavan olon, koska tanssiminen ja siinä kehittyminen tuo minulle niin paljon iloa. Tuota voisi verrata siihen, että tiedät, että sinun täytyisi käydä suihkussa, mutta et käy ja illalla käyt makuulle niihin samoihin rasvasta hieman viileisiin ja tahmeisiin petivaatteisiin, jotka sinun piti vaihtaa, mutta et vaihtanut. Näennäisen pieniä asioita, jotka eivät ehkä vaikuta heti, kun ensimmäisen kerran jätät asian tekemättä, mutta hiljalleen se alkaa painaa mielialaasi ja mukavuuttasi alas.

Tämä on jo toinen kevät, jolloin en koe sellaista suurta iloa mitä aiemmin olen kokenut, mutta uskon, että saan kyllä tilanteen muutettua omilla valinnoillani. Se terveyteen liittyvä asia, mistä minun piti siis kirjoittaa aiemmin oli se, että setäni piti tilata itselleen aivan yhtäkkiä ambulanssi, päivystyksessä hänelle diagnosoitiin sepelvaltimotauti ja hän joutui aloittamaan lääkkeet heti samana päivänä. Tähän sukulaiseni ovat lähinnä reagoineet toteamalla, että meillä nyt vain on tällaisia sairauksia suvussa. Ohittaen kokonaan sen faktan, että lähes jokainen näistä sukulaisista on ylipainoinen, syö aivan liikaa lihaa ja maitotuotteita, osa polttaa lisäksi tupakkaa, alkoholin käyttö on hyvin suurta ja vain harva harrastaa riittävästi liikuntaa. 

Mutta on niin paljon helpompaa vedota sukurasitteeseen ja napsia lääkkeitä kuin karkkia sen sijaan, että oikeasti eläisit terveytesi edellyttämällä tavalla ja joutuisit ehkä kieltäytymään jostain epäterveellisestä. Kuten todettua, minä en aio suostua tuohon lääkekarnevaaliin ja vaikka en todellakaan ole ollut täysin esimerkillinen viime aikoina, tiedän, että minusta on tähän. Olen aina välillä pyöritellyt päässäni kaikenlaisia kitudieettejä, joilla olisin ennen kuin tapaan pitkästä aikaa B:n ja O:n, mutta oikeasti minä haluan olla terve enkä pelkästään laiha. Haluan olla säteilevän terve sellaisella tavalla, johon vain harva pystyy. 

Maaliskuu ja huhtikuu ovat selvästi olleet poikkeuksellisen huonoja kuukausia ja minulla on ikävä sitä energiaa ja toivon tunnetta, mikä minussa paloin tammikuussa. Silloin minusta tuntui suorastaan pysäyttämättömältä, kun niin moni asia loksahteli paikoilleen minun tekemättä lähes mitään! Mutta ei auta muu kuin vain nousta täältä ja alkaa taas kasvattaa momentumia. 

Aloitin tänään (viimeinkin!) kirjoittamaan uuteen päiväkirjaani, mutta revin heti tuon ensimmäisen sivun pois, sillä aloitin aivan väärällä tavalla valittaen kaikesta siitä, mikä tällä hetkellä on pielessä. Sen sijaan nyt aloitan päiväkirjani uudestaan listaamalla nuo asiat siinä kategoriassa, minkä alla olevia asioita en huoli elämääni enää. Jos haluan olla unelmien minä, minun täytyy taas nähdä se vaiva, että joka askeleella rakennan tuota uutta identiteettiä ja etsin fyysisestä todellisuudesta todisteita siitä, että olen jo perillä. 

Tämä oli nyt todella sekava ja ei-mitään-sanomaton teksti, mutta en jotenkin saa itsestäni nyt muuta irti... 

Nopea päivitys

Anteeksi, kun en ole kirjoittanut hetkeen enkä nytkään ehdi kuin ilmoittaa, että kirjoittelen paremmin joko huomenna tai torstaina! :( Tässä on tapahtunut taas kaikenlaista sekä oman terveyden että myös setäni terveyden osalta ja tämä kaikki saa ortoreksiahaaveilun nousemaan taas pintaan. 

Haluan omalla esimerkilläni osoittaa, että sukurasitteiden taakse piiloutuminen on pelkkää laiskuttaa ja oman vastuun pakoilua. Haluan tehdä kehostani terveellisimmän version ikinä ja viime yönä erinäisistä oireista kärsiessäni lupasin, että jos selviän vielä tämän kerran kuin koira veräjästä, palaan takaisin todella tiukkaan elämäntapaan. Otan elämänohjeekseni Michael Gregerin kirjan "How Not To Die" enkä pelleile enää ikinä. 

Vielä tämä päivä kärsittävänä läpi töissä ja sitten huomenna aamukuudelta lentokoneeni nousee kohti Müncheniä, missä vaihdan Roomaan lähtevään koneeseen. Sieltä matkustan sittenkin alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen kolme tuntia junalla Arezzoon ja vielä lopulta serkun kyydissä Vespalla 40 minuuttia nonnan luokse. Kaikki selviää kyllä... Niin on pakko tapahtua. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Herätyksiä

Kuva on omani

Torstaina itkin pilvetöntä iltataivasta katsellessa. Nyyhkytin ääneen, niistin nenääni enkä saanut kyyneleitä loppumaan. Itkin onnesta. Pakahduttavasta onnesta, jota en ole tuntenut niin pitkään aikaan, että olin unohtanut, miltä se tuntuu. 

Ainoa minua varjostanut asia on jotain todella surullista, mitä näin torstaina, enkä jostain syystä vain pääse tästä yli. Kuva siitä miehestä ponnahti uudelleen ja uudelleen esiin torstain ja perjantain välisenä yönäkin. ᴛᴡ, äʟä ꜱʏö ᴛᴀɪ ᴏʟᴇ ᴊᴜᴜʀɪ ᴛᴇᴋᴇᴍäꜱꜱä ʀᴜᴏᴋᴀᴀ ᴛäᴛä ʟᴜᴋɪᴇꜱꜱᴀ! Näin siis raitiovaunusta eräällä pysäkillä kyykänneen miehen. Olin matkalla päinvastaiseen suuntaan kuin hän ja odottelimme pitkään valoissa. Liian pitkään. Nopeasti tajusin, että kyseinen mies ei ollut nähnyt selvää päivää enää moneen kymmeneen vuoteen ja että hän oli ulostamassa. 

Siirsin päätäni välittömästi niin, että raitiovaunun oven kehys tuli minun ja miehen väliin ja leikin etten ollut nähnyt mitään ihan niin kuin kaikki muutkin. Kuitenkin joku sai minut katsomaan häntä uudestaan. Viimeisen haaleanoranssin ulostepötkön tipahtaessa raitiovaunupysäkille, mies ilmeisesti yritti siirtyä seisoma-asentoon, mutta kauhukseni seurasin, kun hän alkoikin kellahtaa todella hidastetusti edelleen kyykkyasennossa lämpimän, tahmean ulosteensa päälle. Ja siinä hän sitten makasi, selällään omassa ulosteessaan jalat edelleen kyykkyasennossa koukussa, mutta nyt ilmassa. Ja siinä maatessaan hän alkoi hitaasti vetää housuja ylös. 

Tässä kohtaa raitiovaununi pääsi valoista eteenpäin ja minä siirryin näennäisesti pois tuosta tilanteesta, mutta se on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Raitiovaunupysäkiltä on suora näköyhteys lähes vieressä olevaan yleisöwc:hen, joihin raahautuvat jopa aivan totaalisen aineissa olevat henkilöt. Kuinka kaukana todellisuudesta sinun täytyy olla, jotta et edes yritä piilottaa ulostamistasi. Et hakeudu minkäänlaiseen edes minimaaliseen suojaan eikä kyse selvästi ollut ripulista, jolloin sinun on tehtävä valintasi nopeasti. 

Kuva on omani.
Kaikki tyhjentämäni alkoholi joulukuusta tähän viikkoon asti. Kaikista pahinta on se, että
tuo ei edes näytä omaan silmääni "niin pahalta". Mielessäni ajattelen, että
noiden juominen on kuitenkin sijoittunut usealle eri kuulle.
Mutta ei, tuollaista näkyä en aio enää koskaan katsoa!

Minulla on vielä pitkä matka samaan tilaan, mutta tuossa hetkessä tajusin sen, että jostain tuonkin miehen alamäki on alkanut. Jostain sellaisesta, mistä hän on varmasti monet kerrat silloin useita kymmeniä vuosia sitten todennut, että ei hätää, tilanne on hallinnassa. Ihan niin kuin minäkin. Keksit tekosyitä ja selityksiä toistensa perään kunnes ulostat keskellä kirkasta päivää, keskellä Helsinkiä. Häpeäkseni myönnän, että perjantaiaamuna istuin raitiovaunussa juuri sille oikealle puolelle, jotta näin sen kohdan, jossa tuo mies oli ollut ja kyseinen alue oli kokonaan pesty. Joten varmasti vähintään joku raitiovaunukuski on soittanut poliisit hakemaan tuon miehen ja hänen jälkensä on sittemmin siivottu. 

Tuon näkemisen jälkeen minulla on ollut sellainen olo, että en saisi olla onnellinen. Että se on jotenkin irvokasta olla pullollaan uudenlaista elämäniloa, kun jonkun elämä on noin loputtoman syvissä vesissä. Mietin onko sillä miehellä enää ollenkaan perheenjäseniä, ystäviä, sukulaisia. Onko kukaan läheinen siivoamassa hänen asuntoaan siinä vaiheessa, kun hän löytyy sieltä kuolleena. Ei jos, vaan kun. Ja toisaalta eikö tosiaan olisi enää tehtävissä mitään, mikä voisi pelastaa hänet. Voisiko tuo torstainen kauniissa kevätsäässä tapahtunut hetki kuitenkin olla se, jolloin hän tajusi tilanteensa ja haki apua. Ja että muutaman vuoden päästä hän katsoisi tuota hetkeä, pudistaisi surullisena päätään ja toteaisi hiljaisella äänellä, että hän ei enää ikinä halua olla noin syvällä. Ei enää ikinä.

Perjantain alkoholittomuus oli helppoa tuon jälkeen. Sillä loppujen lopuksi jokainen meistä voi pelastaa vain itsensä. Perjantaina siis kävelin noin tunnin kotiin Hakaniemen kautta, nautin keväisestä vaikkakin hyvin tuulisesta säästä, ostin kaksi alkoholitonta lonkeroa ja Kåskan Selvin päin-juomia ja totesin holittomien lonkeroiden sisältävän vain noin puolet holillisten versioiden kalorimäärästä. Aloitin Sinkkuelämän toisen tuotantokauden, laitoin kasvomaskin, tein jalkahoidon ja vihdoinkin oikeasti rentouduin. Enkä feikannut rentoutumista hermomyrkyllä eli alkoholilla ja valvonut puoleen yöhön.

Kuva on omani.
Satuin asettelemaan eilen mullanvaihtoalustakseni juuri sellaisen aukeaman,
josta kyseinen ilmoitus tuijotti minua vastaan.

Lauantaina heräsin seitsemältä oikeasti levänneenä ja onnellisena, tein aamumeditaation, jonka aikana kyynelehdin taas, kävin aamukävelyllä ja aloitin Pullo/tölkkiepisodi Part 2:sen. Ja sen vihoviimeisen, jonka aion elämäni aikana tehdä! OG-lukijat muistavat varmasti tämän hulppean episodin lokakuulta 2022. Tuolloin kävin tosiaan palauttamassa kahden ja puolen pussin erässä pulloja eri ruokakaupppoihin ja olin järkyttynyt siitä, millainen määrä etenkin vodkapulloja tuli palautettua (14 kpl). Ja kyllä, onhan tuo järjetön määrä, mutta tällä kertaa tuli rikottua sellaisia ennätyksiä, joista en todellakaan ole ylpeä... 

Tällä kertaa tein yhteensä neljä eri palautusreissua, joista kaksi oli pienempiin lähikauppoihin, yksi S-markettiin ja viimeinen reissu tänään heti kahdeksalta aamulla Triplaan. Tänään kävin siis hakemassa varastostani yhden valtavan kokoisen muovipussin, jonne olin viime vuonna piilottanut pulloja ja vienyt ne pois jaloista varastoon, koska en saanut niitä enää piilotettua minnekään asunnossani. 

Tässä pientä vertailua, joka puhuu karua tarinaa siitä, millaisia tapoja kehitin itselleni joskus vuoden 2023 lopulta lähtien ja mitkä kulminoituivat viime vuonna. 

Vuoden 2022 episodi eli pullot ja tölkit noin ajalta 2020-10/2022:

• Lasipulloja: 32
• Tölkkejä: 38
• Todella pieniä pulloja (0,2-0,25 l): 7
• Pieniä pulloja (0,5 l): 14
• Isoja pulloja (1,5 l): 22
• Pantittomia pulloja: 4
• Yhteensä: 117 kpl eli 21,20 euron verran pantteja

Vuoden 2025 episodi eli pullot ja tölkit noin ajalta 02/2024-03/2025. Tosin palautin viime vuonna muistaakseni kolme kassillista pulloja ja tölkkejä eli tämä järkyttävä tulos on senkin jälkeen, kun olen tyhjentänyt kokoelmiani:

• Lasipulloja: 21 
• Tölkkejä: 240 
• Todella pieniä pulloja (0,2-0,25 l): 10 
• Pieniä pulloja (0,5 l): 37 
• Isoja pulloja (1,5 l): 4 
• Pantittomia pulloja/tölkkejä: 11
• Yhteensä: 323 kpl eli 48,1 euron verran pantteja

Kuva on omani

Hiljaiseksi vetää. Jo perjantaina, kun en vielä ollut edes päättänyt suorittavani tuota palautusepisodia, etsin alkoholittomuuteen lisämotivaatiota vuoden 2022 päiväkirjastani, josta löysin muun muassa tällaisen kirjoituksen:

[Olin tavannut muutamaa uutta tuttavuutta ja avautunut heille siitä kaikesta, mitä olin käynyt läpi B:n, O:n ja K:n kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin oikeasti uskaltanut avata tunteitani ja huomasin hämmästyksekseni, että läpikäymäni ei ollutkaan mitään normaalia tai sellaista, mihin olisi pitänyt tottua niin kuin minä olin tottunut. Lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta lähes vuosiin, kun istuin lauantaina alas viettämään aikaa ihmisten kanssa 100%:sesti ilman alkoholia. Asia, jota olin kaivannut jo todella pitkään, mutta johon BOK eivät koskaan suostuneet enkä minäkään uskaltanut olla täysin selvinpäin heidän seurassaan.]

... ja sit tuli puheeksi alkoholi. Sanoin, että oli aivan todella ihanaa jutella sellaisten ihmisten kanssa, joita ei ihan hirveesti kiinnosta juoda. Tuntui siltä, että puhui oikeasti aikuisten kanssa eikä siis tietenkään B, O ja K ole kokonaan täydellinen vastakohta A:lle, H:lle ja J:lle. Mutta etenkin juominen ja sellainen tietynlainen ämmämäisyys ja teinitouhu ovat ne kolme isoa asiaa, joita ei eilen ollut ja se oli todella virkistävää!

Oli aivan ihanaa kävellä täysin vesiselvänä kotiin Tukholmankadulta! Taivas oli lähes pilvetön ja tuntui siltä, että sininen taivas oli niin paljon sinisempi selvinpäin. En oikeasti muista milloin oon viimeeksi ollut noin onnellinen ja luottavainen siitä, että oon tehnyt juuri oikeat päätökset holittomuuden ja BOK:ista irtautumisen suhteen.

Ja kirsikkana kakun päällä oli noiden lopullisten yllä olevien lukujen näkeminen tänään aamulla. Eilen söin liikaa, tiedän, mutta tällä hetkellä oikeasti en edes välitä siitä! Murehdin sitä sitten ensi viikolla, sillä nyt haluan ratsastaa tällä ihanalla vanhan tutun minän aallolla. Kävin eilen ostamassa uuden pienen ja suloisen päiväkirjan, joka tulee täyttymään nopeasti, mutta en ole enää vuosiin valinnut eri kokoisia päiväkirjoja, vaan tylsästi perus A5-kokoisia kovakantisia. 

Nyt kuitenkin odotan innolla sitä, että pääsen tänään täyttämään tuon hauskan pienen kirjasen sivuja tämän hetken suuressa positiivisessa murroksessa olevalla minällä. Ja toisaalta tälle vuodelle tekemäni script itse asiassa hassua kyllä sisältää kaikki nämä suuret muutokset: alkoholin minimaalinen kulutus, puhdas vegaani ravinto ja aktiivinen elämä. Joten ei kai minun pitäisi edes olla mitenkään hämilläni tai yllättynyt, sillä tuo kaikki on muhinut alitajunnassani viime vuoden loppupuolelta asti. 

Tänään käyn nopeasti Stockan hulluilla päivillä, kävelyllä ja pesen vielä toisen lastillisen pyykkejä tälle viikolle. Nautin elämästä selvinpäin ja illemmalla teen itselleni huomisaamuksi litran herkullista vihermehua. Elämä on niin kaunista.

Nothing you wear is more important than your smile.

-Connie Stevens

To become myself again

Kuva on omani

ɴᴏᴡ ᴘʟᴀʏɪɴɢ: 
ꜱᴜɴʙᴀᴛʜᴇʀꜱ - ꜱᴜᴍᴍᴇʀ ɪɴ ᴛʜᴇ ᴄɪᴛʏ
0:36 ─❍────── 2:46
↻ ⊲ Ⅱ ⊳ ↺

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Minusta tuntuu niin ihanalta. Ei varsinaisesti uudelta, mutta vanhalta ja tutulta kaikella mahdollisella hyvällä tavalla. Kävelin eilen tunnin, viikkasin pyykit pois, imuroin (vihdoinkin), pyyhin pölyt (vihdoinkin), pesin vessan (vihdoinkin) ja luuttusin koko asuntoni (luojan kiitos, vihdoinkin!). Siinä vaiheessa, kun viimein seitsemältä ehdin istahtaa ruokapöydän ääreen syömään päivällistä ja katsoin puhtautta kiiltävää asuntoani sekä kaunista lähes pilvetöntä taivasta, havahduin siihen soittolistaan, jota olin kuunnellut koko siivousurakkani ajan. 

Löysin sen soittolistan heinäkuussa 2022 ja yhtäkkiä tuossa hetkessä minulle tuli jotenkin todella raskas ja rauhallinen olo. Sellainen kuin joku olisi vierittänyt eksyksissä olleen suuren kiven takaisin omalle paikalleen. Silmieni edessä vilisivät tuon kesän muistot. Kesän, joka on vuosien saatossa jostain syystä värjäytynyt muistoissani yhdeksi huonoimmaksi kesäksi ikinä. Mutta nyt muistin niin paljon enemmän.

Tein alkukesästä päätöksen erkaantua B:stä ja O:sta ja vaikka se sattui, se sinetöityi heinäkuun lopussa erinäisten tapahtumien kautta, jolloin surustani huolimatta minut saavutti vahva tunne siitä, että päätökseni oli oikea. Olin koko kesän juonut huomattavasti vähemmän kuin vuosiin, sillä humalassa oleminen toi oikeastaan pintaan vaan epämukavia ja ahdistavia muistoja ystäväporukkani kännisekoiluista ja draamoista. 

Selvinpäin kesän viettämisestä tuli minun tapani ottaa ihan kunnollinen ja näkyvä pesäero B:hen ja O:hon ja tässä kohtaa myös K:hon, jonka kanssa onneksi olemme sopineet ja olemme edelleen viikottain tekemisissä. Joka tapauksessa alkoholittomuuteni olikin yksi syy, mikä aiheutti draamaa tuolloin kesällä 2022, mutta minä pysyin lähes järkähtämättä siinä. Totta kai välillä etenkin Italiassa hyvä punaviini vei mukanaan, mutta tuo soittolista toi mieleeni sellaisia alkoholittomuuteen liittyneitä muistoja, jotka olin aivan kokonaan unohtanut. 

Miten istuin elokuussa 2022 tulikuumilla rantakivillä kirjaa lukien, juomana kylmä Nokian Panimon Sun'n Red Cherry tai Majestic Mango ja huomasin ensimmäistä kertaa hämmästyksekseni miten moni muu rannalla olija ei myöskään itse asiassa koskenut alkoholiin. Humalassa ollessani en ollut koskaan rekisteröinyt tuota. Tuona kesänä tein parvekkeelleni ihanan kotoisan elokuvakatsomon ja katsoin siellä muutaman elokuvan jääpalakylmää, alkoholitonta sangriaa nauttien. Miten kävin iltakävelyillä täysin selvinpäin ja nautin jokaisesta hetkestä eikä minussa välkähtänyt pientäkään kateutta niitä kohtaan, joiden askeleet haparoivat tai puheen volyymi oli selvästi humaltuneen ihmisen. Päinvastoin: olin pakahduttavan täynnä kiitollisuutta ja onnea siitä, että sain olla selvinpäin. 

Ja olen niin iloinen, että nuo muistot tulivat pintaan, sillä ne tuovat minulle suorastaan kuplivan ihanan odotuksen siitä, mitä alkoholiton kevät ja kesä voivat minulle tarjota! Koin eilen suuren intuition aallon sosiaalisten suhteiden osalta ja blokkasin muutamat henkilöt, joita olen roikottanut mukana, mutta joiden sijaan käyttäisin mieluummin aikani muihin. Heissä on vain koko ajan ollut joku selittämätön outo viba eikä heidän kanssaan ole pystynyt kunnolla keskustelemaan siitä, mitä kumpikin etsii ja haluaa. Thank u, next! 

Lounaani on lähes huomaamatta muuttunut kokonaan banaaneiksi eli raakapatukatkin ovat jääneet pois ja myös tästä olen todella onnellinen. Tunnen kasvoista ja vaatteiden istuvuudesta, että olen hoikistunut ja se tekee oloni niin ihanaksi ja positiviiseksi. Olen meditoinut joka aamu ja ilta ja se on rauhoittanut mieleni. 

Ja kirsikkana kakun päällä on eilen varatut lentoliput kohti Firenzeä 14 päivän päästä. Tästä tulee niin upea kuukausi.

Huhtikuu

Kuva on omani

Huolimatta siitä, miten tämä viikkon on alkanut, juuri nyt mielialani on hyvä, positiviinen ja luottavainen. Viime viikko ei tosiaan ollut täynnä kovin hyviä valintoja, sillä join kolmena päivänä: keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Torstaihin heräsin levänneenä ja rentoutuneena enkä todellakaan katunut keskiviikon valintaani, mutta tunsin lieviä virtsatietulehduksen oireita. Olen huomannut, että tällaisia oireita tuli yleensä aina, kun olin edellisenä päivänä juonut, mutta nuo oireet katosivat päivässä, kun vain pidin huolta siitä, että join paljon vettä.

Ja niin nuo oireet katosivat nytkin perjantaihin mennessä. Paitsi, että sitten join taas ja oireet palasivat. Ja tällä kertaa ne pahenivat niin, että tänään tunsin oikeasti todella suurta epämukavuutta. Niinpä kävin hakemassa kaksi puolen litran sokeroimatonta karpalomehupulloa ja join yhden niistä päivän aikana ja toisessa on vielä jäljellä yksi lasillinen. 

Ja tällä hetkellä olo on oikeasti taas ihan normaali - luojan kiitos! Kävelin tunnin, pesin vihdoinkin ison lastillisen pyykkiä ja kävin vielä toisella tunnin kävelyllä. Olen kuunnellut erään raakavegaaniryhmän viikottaisia livestriimejä ja ammentanut niistä inspiraatiota. Kyllä, huomaan siellä välillä pieniä ristiriitaisuuksia ja usein nyrpistän hieman kasvojani, kun ryhmän ylläpitäjän vastaus on ostaa häneltä tunnin kestävä henkilökohtainen konsultaatio, joka maksaa lähes 300 euroa. Mutta kun jätän pienet yksityiskohdat huomioimatta ja otan noista striimeistä irti sen, minkä minä tarvisen, saan itseeni taas sellaista samanlaista maailmaa syleilevää intoa, jota joskus puhkuin. 

Ja sitä samaa intoa tunsin tänään kävelyllä. Yhtäkkiä huomasin, että minä kävelin taas koko tunnin kävelyn hymyillen - ja selvinpäin. Viime vuonna tuntui siltä, että hymyilin kävellessäni enää vain pienessä seitin ohuessa, mutta en halua tuota enää ikinä. En enää ikinä. "Give yourself a gift of discipline when it comes to the foods you eat. The way you have discipline in one thing is how you handle all the things in your life. When we become addicted to food or alcohol or drugs or whatever it might be... It stops our personal growth".

Sunnuntaina kävin vesikasteessa. En sen takia, että se jotenkin maagisesti tekisi kaiken työn puolestani, vaan sen takia, että halusin ja tarvitsin jonkun uuden kokemuksen, jonka innoittamana pääsen aloittamaan huhtikuun. Ja samalla loppuelämäni. Kehoni reagoi niin hyvin RT4MT:iin alkoholin täyteisistä virheistänikin huolimatta, unenlaatuni on vihdoinkin palautumassa normaaliksi, olen energinen ja fyysinen kuntoni tuntuu parantuneen. Paitsi, että...

Kuva on omani

Noiden virtsatietulehduksen oireiden lisäksi olen tulossa taas kipeäksi. Yllättyneet jonoon! Olkoon tämä kaikki nyt merkkinä siitä, että tämä on viimeinen tilaisuuteni tehdä täyskäännös. En pyri kokonaan absolutismiin, vaan siihen, että juon ainoastaan sosiaalisissa tilanteissa, sillä ne ihmiset, joiden kanssa vietän eniten aikaa, juovat todella vähän. Sitten on ne bileihmiset, mutta heille minä kerron nyt, että minun täytyy priorisoida juoksutreenit. Ja vähitellen totun taas siihen, että olen selvinpäin ja tiedän, että sitten en taaskaan enää kaipaa alkoholia puuduttamaan aivojani. Vähitellen minusta tulee taas jokaisessa ystäväporukassani se, joka inspiroi muutkin alkoholittomuuteen niin kuin tein joskus vuosia sitten.

Jo viime viikon torstaina kirjoitin paperipäiväkirjaani siitä, miten ikävä minulla on sitä minua, joka oikeasti pelkäsi epäterveellisiä asioita. Miten absurdia onkaan, että emme saisi pelätä karsinogeenejä sisältäviä asioita, kuten lihaa ja alkoholia! Totta kai kehomme kestävät noita jopa hyvin pitkiäkin aikoja, mutta miksi sen pitäisi olla hyväksyttävää, että myrkytät kehoasi? 

Luulenkin, että annan tämän RT4-kokeiluni hiljalleen tuoda minut takaisin siihen todellisuuteen, että voin valittaa ja itkeä sitä, miten on vaan niin paljon helpompaa elää kuin muutkin, mutta kiinnostaako se minun kehoani? Ei, ei todellakaan! Kuten yhdessä livestriimissä todettiin: "Being on the top is lonely but it's the God's view". Ja minun on tehtävä, mitä minun on tehtävä kehoni, temppelini, takia. Mieleni tulee kyllä perässä ja seuraa. 

Kesäkuun alussa on tulossa yksi tapahtuma, jonne tulevat B ja O:kin ja tämä tuntuu viimeiseltä tilaisuudeltani sulkea tuo ovi. Revenge body, revenge life. Laskin kauhuissani, että minun pitäisi syödä vain 900 kaloria, jotta saavuttaisin suunnittelemani tavoitepainon tuohon mennessä, kunnes totesin, että ei painoni ole se, joka määrittää miten vaatteet istuvat päälläni, vaan mittani. Joten jatkan alkuperäisessä kalorisuunnitelmassani pysymistä, irtaudun lähes kokonaan alkoholista ja tähtään siihen, että myös lämpimät vegaanit ateriani ovat mahdollisimman puhtaita. Käyn kerran viikossa tanssitunneilla, lenkkeilen tavoitteellisesti ja kerran viikossa käyn salilla treenamassa reisiä eli polvia tukevaa treeniä sekä vatsat painoilla. 

Ja sitten kehoni muotoutuu sellaiseksi kuin se muotoutuu. Realistisesti kuitenkin tiedän, että korkeampikin paino riittää, sillä liikun nykyään niin paljon enemmän kuin joskus. Ne samat luvut eivät toimi enää kehoni mittareina ja minun täytyy osata päästää niistä(kin) irti. Mutta se, mistä en päästä irti on siitä näystä, jossa kävelen sisään korkeissa koroissani, hiukseni ovat paksut ja kiiltävät, ihoni kuulas ja puhdas, olen hoikka, päivettynyt ja minusta huokuu se kaikki, jonka B ja O yrittivät kuolettaa minusta pois. 

Olen vihdoinkin minä, mutta niin paljon syvemmin kuin edes vuonna 2021. Tämä on se visio, jonka annan ohjata minua eteenpäin! Kaikki merkit vievät minua oikeaan paikkaan, sillä eilen hämmästyksekseni jopa huomasin, että Alyse Parker oli laittanut näkyviin kolme (3, miten maaginen luku!) aiemmin piilottamaansa videota niiltä ajoilta, kun hän asui vielä Havaijilla ja oli pääosin raakavegaani. Nuo videot ovat olleet piilotettuina ainakin vuodesta 2019 lähtien, luultavasti pidempäänkin ja nyt minä vihdoinkin näin ne. Tämä on oikea suunta.

We don't receive wisdom; we must discover it for ourselves after a journey that no one can take for us or spare us.

Marcel Proust

Pieni notkahdus

Kuva on omani

Mässäilin eilen ja ilman oikeasti mitään järkevää syytä. Kaikki alkoi kai siitä, kun maanantaina kävin ystäväni kanssa pizzapäivällisellä ja kaduin tuota saman tien, kun olin täyttänyt mahani sillä suola- ja rasvapommilla. Eilen heräsin silmät suolasta kiinni turvonneina, ärsyyntyneenä, pettyneenä ja myös lievästi pahoinvoivana - niin nopeasti kehoni on ehtinyt tottua puhtaaseen ruokaan, että maanantainen mättö oli sille aivan liikaa. 

Ihoni oli rasvainen ja täynnä pieniä finnejä, mieliala todella alhaalla. Lounaalla söin banaanin ja raakapatukan sijaan banaanin ja lihapasteijan ja kaduin tuotakin heti. Silti se ei estänyt minua käymästä ruokakaupassa iltapäivällä, jolloin mukaani lähti Apetitin kasvisjauhispizza, Turkinpippuri sour-pussi, pieni nachojuusto-tortillasipsipussi ja pieni Remix choco-pussi. 

Hämmästyttävää kyllä heräsin tänään paljon vähemmän turvonneena ja lisäksi huomattavasti enemmän energisenä kuin eilen ja tämä on myös ensimmäinen aamu, kun aamupalaomenani eivät aiheuttaneet enää pahaa oloa. Ehkä tämä on jonkinlainen toinen tilaisuus. Tilaisuus siihen, että nyt potkaisen itseni kunnolla takaisin kaidalle tielle ja kehoni päästää minut kuin koiran veräjästä tällä kertaa. Mutta kolmatta tilaisuutta ei ehkä koskaan tule, joten lopullinen muutos on tehtävä tässä ja nyt!

Ahdistuin eilen illalla siitä, että taas on mennyt kohta kolme kuukautta enkä ole päässyt mihinkään painoni kanssa. Rasvaprosentti toki oli laskenut, mutta näiden kolmen kuukauden aikana olisin voinut laihtua jo hieman yli kymmenen kiloa, jos olisin syönyt säännöllisesti ja terveellisesti koko tämän ajan. Mutta ei... 

En kuitenkaan nyt saa panikoida siitä, että "aika loppuu kesken", kun kehonikin on suonut minulle tämän toisen tilaisuuden eilisen jäljiltä. Ajattelin, että lasken varuiksi kaloreita ainakin jonkun aikaa ja pyrin siihen, että syön noin 1400-1500 kaloria. Kuulostaa paljolta, mutta tuolloin minun pitäisi saada päivässä noin 400-500 miinuskaloria ja lisäksi tiedän sen, että pääosin hedelmistä ja kasviksista tulevat kalorit eivät useinkaan omalla kohdallani pidä nälkää samalla tavalla kuin prosessoidummasta ruoasta tulevat. Niinpä en usko, että pystyisin syömään 1000-1300 kaloria RT4MT:llä.

Tämän kaiken auki kirjoitettuani minua ärsyttää kaikki paljon vähemmän. Olen siis tänään heti herättyäni kiukutellut kaikille ja kaikesta. Siitä, että kaikki YouTubesta löytyvät soittolistat ovat nykyään pelkkää AI-musiikkia. Että lusikkani kilahteli liian äänekäästi vasten lasiani, kun sekoitin kahvijuomaani. Että urheilukelloni ilmoitti unenlaadun pistemääräkseni vain 66.

Joka tapauksessa RT4MT jatkukoon! 

Ensimmäinen viikko RT4MT:tä

Kuva on omani

Ensinnäkin mikä ihmeen RT4MT? :D Ajattelin kutsua tätä tämän hetken elämäntapaani nimellä RT4 Minnin tyyliin eli RT4MT. Ja miten uskomattoman upea viime viikko olikin! 

En ole pitäytynyt aamupalojen osalta kokonaan pelkästään hedelmissä, vaan olen ottanut keskiviikosta eteenpäin mukaan myös raakapatukan, sillä olin unohtanut, että alkuvaiheessa hedelmäaamupala aiheuttaa minulle lievää pahoinvointia. Tämä tulee kuitenkin aika varmasti menemään ohi tällä viikolla ja alun epätoivon ja harmituksen jälkeen tuo raakapatukka on onneksi nopeasti tasannut tilanteen. 

Olen keskiviikkona ja torstaina myös kokenut mahan turpoamista lounaan jälkeen, mutta tämä ei ole mitään uutta, sillä näin käy aina, kun muutan ruokavaliotani ja kehoni täytyy totutella uuteen. Aamuisin olen ollut aivan järkyttävän turvonnut etenkin kasvoista, mutta tämä voi johtua myös ergonomiasta, joka on aiheuttanut kireyttä yläkropassani. Tuo turvotus on kuitenkin lähtenyt pois nopeasti ja jo tunnin päästä oloni on ollut normaali. 

Se, mikä on ollut ehdottomasti upeinta, on ollut, että olen oikeasti ollut pirteämpi ja tiistaita lukuunottamatta energiatasoni on pysynyt todella tasaisena ja hyvänä huolimatta pitkistä ja kiireisistä päivistä. Olen herännyt hetätyskelloon klo 5.30 eli en vielä ole päässyt tilanteeseen, jossa heräsin itse automaattisesti, mutta joka tapauksessa olen pompannut ylös sängystä jo kymmenen minuutin kuluttua heräämisestä. 

Onkin tuntunut siltä, että se oikea minä on alkanut tulla esiin ja olen todella helpottunut siitä! En uskonut, että tämä muutos olisi tapahtunut jo ensimmäisellä viikolla vaan ajattelin, että siinä olisi mennyt hetki. Tämä motivoi ehdottomasti jatkamaan! Ja tällä viikolla haluan tehdä kunnon päivällisen, sillä myönnän, että viime viikolla olen syönyt päivälliseksi maanantain jälkeen vegaaneja valmisruokia eli liikaa suolaa ja rasvaa.

Liikuntana on pääasiassa ollut kävelyä, sillä päivät ovat olleet todella raskaita ja olen ollut jaloillani koko päivän. Kävin kuitenkin lauantaina juoksulenkillä. Tein 30 minuutin peruskestävyyttä parantavan lenkin, jonka aikana juoksin varsin hitaasti, mikä sopi enemmän kuin hyvin, sillä koska lähdin lenkille puoli kahdeksalta aamulla, olin todella turvonnut ja tämä tuntui suurena epämukavuutena etenkin säärissä. Juoksin loppujen lopuksi 4,37 kilometriä ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni tuon neljän kilometrin lenkin loppuun vielä kolme rullausta. Eli kävelin hetken ja sen jälkeen juoksin kiihdyttäen noin 100 metriä, jonka jälkeen taas kävelin hetken. 

 

Auringon vielä paistaessa lähden kohti uutta viikkoa, jona jatkan RT4MT:tä, teen kovasti töitä ja jatkan juoksutreenejä viikonloppuna. Tästä tulee elämäni paras kevät.

Mitä teen tällä kertaa eri tavalla?

Kuva on omani

Ajattelin tehdä pienen koosteen siitä, mitä aion tällä kertaa tehdä hieman eri tavalla kuin aiemmin. En tiedä kokoanko näitä asioita aiemmalle (vielä piilossa olevalle) Uudelleenohjaus-sivulle vai pidänkö tuon sivun sellaisena kuin se on nyt ja teen ehkä jonkun uuden koostesivun... Saa nähdä. Joka tapauksessa tässä uuden tilaisuuteni ääriviivat. Täältä löytyy kattavampi postaus siitä, miten RT4:ta pitäisi "oikeasti" noudattaa ja alla minun kustomointini.  

[ päivitetty uusi versio, 25.1.2026 ]

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

1. Pidän aamupalalla mukana kupillisen kahvia ainakin vielä hetken, jotta keholla on aikaa totutella hiljalleen uuteen.
Pitkän tähtäimen tarkoituksenani on lopettaa uudestaan kofeiini, mutta nyt välikautena juon aamulla kofeiinia ainakin vielä jonkun aikaa. Kofeiini on kokonaan pannassa RT4:ssa ja tiedän, että kun olen riittävän pitkällä tässä matkassa, voin taas huoletta lopettaa kofeiinin! Mahdollisesti kahvi voisi jäädä jonkinlaiseksi silloin tällöin nautittavaksi "herkuksi". 

2. Ei-raakaruokapäivälliseni saa sisältää esimerkiksi vuustoa ja pyrin tähtäämään kaloririkkaisiin aineksiin, jotta annoskoot eivät ole valtavia.
Aiemmin saatoin syödä päivälliseksi esimerkiksi pelkästään 500-600 grammaa perunaa, koska tarvitsin riittävän määrän kaloreita, mutta tällä kertaa pyrin siihen, että saan riittävästi ruokaa, mutta pienemmillä annoksilla. RT4-ruokavaliossa ohjeistetaan pääasiassa syömään vain ultra puhtaita päivällisiä, mutta kokeilen itse tällä kertaa pitää päivälliseni ihan tavallisina, vegaaneina aterioina.  

3. Välipalani on ei-raaka - ainakin aluksi.
RT4:lla välipalaksi suositellaan yleensä esim. taateleita, mutta minä pidän välipalani vegaanina vanukkaana vielä jonkun aikaa. Hedelmien määrän nostaminen ruokavaliossa saattaa nimittäin aiheuttaa sitä, että kehoni ei osaakaan handlata kasvanutta fruktoosin määrää, mikä saattaa aiheuttaa ihon kutinaa ja finnejä, joten en kovin mielellään lähtisi syömään esim. taatelivälipalaa. Annan siis tässäkin keholle aikaa tottua! 

4. Viikonloppuisin noudatan RT4:ta, jos siltä tuntuu, mutta muuten pitäydyn terveellisessä, vegaanissa ruokavaliossa.
Aiemmin huomasin, että RT4 onnistui helposti työpäivinä, mutta viikonloppuisin etenkin hedelmäsalaattilounas alkoi tökkiä pahasti, mikä johti ahmimiseen. Näin ollen tällä kertaa annan itselleni luvan siihen, että jos minun ei yksinkertaisesti tee mieli syödä raakaruokaa viikonloppuisin, minun ei tarvitse. Aamupalani tosin usein olivat aina raakaruokaa ja olen tainnut rummuttaa jääkaappikylmiä omenoita ja vesimelonia jo ties miten pitkään. :D

5. Pidän huolta siitä, että ateriani ovat riittävän monipuolisia.
Aiemmin söin lounaaksi aina vain banaaneja ja aika nopeasti tämä alkoi kyllästyttää. Vertasin itseäni niihin raakavegaaneihin, jotka vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen vannoivat palavaa rakkautta banaaneja kohtaan, mutta omalla kohdallani kaipaan selvästi pientä vaihtelua. Niinpä tällä kertaa minun täytyy panostaa siihen, että banaaneiden lisäksi syön esimerkiksi viinirypäleitä tai päärynöitä. Lisäksi aamupalani voi olla jotain muutakin kuin ainaisia omenoita tai vesimelonia eli se voi esimerkiksi olla chiavanukas marjoilla! 

6. Muista myös muut elämän osa-alueet - RT4 on elämäntapa, ei pelkkä ruokavalio!
Toisin kuin moni tajuaa niin RT4:hon sisältyy paljon ohjeita esimerkiksi ulkona herkutteluun (tätä tosiaan saa tehdä!), riittävään auringon saantiin, mielenterveyteen ja siihen, miten jokainen meistä voi omalla esimerkillään vaikuttaa ympäristöömme. Kyseessä on kokonaisvaltainen tapa nähdä maailma ja oma paikkansa siinä sekä se, millaisia vaikutusmahdollisuuksia yksilöllä on etenkin mitä tulee kulutukseen ja omaan terveyteensä. Sen punaisena lankana on yhteys ympäröivään maailmaan ja empatia niin itseä, eläimiä kuin muita ihmisiäkin kohtaan. Niinpä iloisuus, positiviisuus, eteenpäin pyrkiminen ja kiitollisuus ovatkin todella tärkeitä pilareita jokapäiväisessä elämässä!

Tänään aamulla olin esimerkiksi jättämässä 5 minuutin meditaation pois, koska en "kokenut sille tarvetta", mutta totesin itselleni, että ei ole kyse siitä, vaan siitä, että rauhoittuminen on osa tätä elämäntapaa. Ja ei kyllä todellakaan harmittanut meditaation jälkeen, että sen oli tehnyt! Sama liikunnan osalta: en voi jättää treenejä välistä vain, koska ei ole tarvetta liikkua, sillä liikkuminen on osa terveitä elämäntapoja. 

✥﹤┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈┈﹥✥

Näillä lähdetään liikkelle päivä kakkoseen! Eilinen päivällinen ei tosiaan ollut mitenkään erityisen hyvä, sillä muistin, että minulla oli pakkasessa kaksi kinkkunyyttiä ja yksi pain au chocolat, argh... Tänään kuitenkin aamupalani sisälsi kahvijuoman lisäksi omenoita, joten normirutiineihin palattu! Tästä se taas lähtee... :)

Uusi viikko

Kuva on omani

Hah, perus Minnin modus operandi: ole huolissaan terveydestäsi, käy läpi koko elämäntapasi ja ole sitä mieltä, että sinun pitäisi jopa tuoda takaisin hyvin extreme tapa syödä, jotta olisit parhaimmillasi. Ja vedä sitten sekä perjantaina että lauantaina perseet ja sunnuntaina syö roskaruokaa. Ah, fantastico! Omassa päässäni tämän kaiken perustelut taisivat olla se, että en hetkeen kuitenkaan näe Suomen päädyn ystäviäni ja sukulaisiani, joten I might as well... 

Lauantaina olin toooodella väsynyt, mutta H:n kanssa touhutessa tuo väsymys unohtui ja ehkä se johtikin sitten siihen, että äitini yllyttämänä punasin huuleni seitsemän aikoihin illalla ja suuntasin "muutamalle" lasilliselle ystävieni kanssa. Sunnuntaina heräsin levänneempänä kuin lauantaina huolimatta siitä, että join paljon enemmän, mutta mahani oli ehdottomasti enemmän sekaisin ja ärtynyt. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua syömästä päivälliseksi pizzaa, karkkia ja jäätelöä. 

Tänään olenkin kärsinyt todella pahoista mahakivuista ja mahan turvotuksesta. Lisäksi olen huomannut ärsyyntyväni todella helposti ja muutenkin mieliala on vaihdellut todella paljon. Kaikesta huolimatta tänään siivoilin asuntoa Souliin palaamista varten, pesin pyykkejä ja kävin myös H:n kanssa puolentoista tunnin reippaalla kävelyllä. Pohdiskelin ruoka-asioita ja elämäntapaani ja tulin siihen lopputulemaan, että tällä hetkellä järkevintä lienee vain siirtyä kokonaan kasvipohjaiseen ruokavalioon ja lisätä hedelmiä joka päivälle. Ja pysyä kokonaan erossa alkoholista, koska en selvästi osaa vain kohtuukäyttää sitä. 

Totta kai haluan päästä syvälle siihen, miksi olen ollut niin useasti kipeänä viime vuonna. Mutta ehkä lähden kuitenkin liikkeelle varovaisin askelein, jotta en tule rikkoneeksi sitä hyvää pohjaa, jonka olen saanut rakennettua arkeeni. Sellainen pohja, joka toimii huolimatta siitä, missä maassa olen, olenko yksin H:n kanssa vai onko koko perhe paikalla... 

Lisäksi olen tutkinut paljon erilaisia juoksutapahtumia sekä Soulissa että Toscanassa ja tällä viikolla ajattelin laittaa noita tapahtumia kalenteriini. Tällä hetkellä tavoitteena olisi juosta 10 kilometriä ennen huhtikuun puoliväliä joko 6. tai 12.-13.4. ja sitten kokonainen puolimaratoni joko Soulissa 14.6. tai vasta Toscanassa alkutalvella. Täytyy siis myös nyt viimeinkin tehdä itselleni kunnon treeniohjelma ja ryhtyä treenaamaan tavoitteellisesti! Tällä hetkellä pelkään, että polveni eivät kestä tätä, mutta katsotaan... Teen parhaani ja jos se ei riitä puolimaratoniin asti niin se täytyy vain hyväksyä ja voin sitten vain nauttia juoksemisesta itsekseni tai käydä 5-10 kilometrin juoksutapahtumissa. 

Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon! Lähdemme H:n kanssa takaisin Souliin torstaina ja olemme perillä perjantaina enkä malta odottaa tuonne kotiin pääsemistä. Niin tarpeellinen kuin tämä Suomen visiitti onkin ollut, tulee olemaan ihanaa palata takaisin Souliin. ♡

Tämän hetken terveydentilani ja vuoden 2025 tavoitteet

Kuva on omani

Hrrr, miten kylmään perjantaihin heräsinkään! Tämän talvisen Helsingin keskellä tuntuu absurdilta, että kuukauden päästä kävelen jo vaaleanpunaisista kirsikankukista hohtavassa Soulissa. Juuri nyt odotankin tuonne kotiin paluuta todella, todella paljon, vaikka viime vuonna laskin tunteja Helsinki-Vantaalle saapumiseen. :D Alun perin minun piti olla Helsingissä vain tammikuun puoleen väliin asti, mutta pidensin reissuani, koska en ole nähnyt Suomen päässä olevaa perhettäni tai ystäviäni niin pitkään aikaan eikä I:kään ole kotilomilla.

Joka tapauksessa itse tämän tekstin aiheeseen eli missä mennään juuri nyt terveyteni osalta? Kuten täältä on luettavissa, olen etenkin viime vuonna kipuillut erilaisten ruokaidentiteettien välillä ja on ollut todella vaikeaa myöntää itselleni sitä, että kaikki se, mitä olen jo vuosien ajan tavoitellut, ei ehkä tuokaan minulle aitoa iloa ja onnea.

Ymmärrän nyt, että asettamani todella ahtaat raamit ovat pitäneet minut epäonnistumisen tiellä. Ne ovat ahdistaneet minua ja luoneet epäonnistumisen pelkoa, koska sääntöni ovat olleet niin tiukat, että epäonnistuminen on ollut todella pienestä kiinni. Niinpä olenkin sitten usein tunnesyönyt tuota ahdistusta ja stressiä pois ja näin ollen epäonnistunut eli tehnyt peloistani totta. Tämä on jatkuvasti laskenut itseluottamustani ja tuonut epäluottamusta minun ja minun itseni väliin. En yksinkertaisesti ole pystynyt itsekään luottamaan enää omiin lupauksiini ja sanoihini.

Viime vuoden keväällä minun oli raskauden takia saatava oksentelu loppumaan, joten annoin itselleni luvan joustavampaan ruokavalioon ja tuo toimi! Kuitenkin myönnän, että olen aika ajoin yrittänyt taas kutoa samanlaista tiukkaa verkkoa ympärilleni kuin aiemmin, mutta nyt en useinkaan ole päässyt ajatuksista tekoihin. Sen sijaan olen pysäyttänyt tuon vyöryvän lumipallon jo alkuunsa ja antanut itseni tuntea juuri sitä, miltä minusta on tuntunut: tämä (mikä ikinä ruokavalio ja elämäntapa se onkaan) ei vain tunnu enää minulta. 

Nyt olenkin tämän vuoden alusta lähtien syönyt taas hieman rennommin ja sen vaikutukset kyllä huomaa! Ahmimishimot ovat lähes kokonaan kadonneet, vaikka vielä toki joudun aika ajoin kohtaamisiin erilaisten triggeri-tilanteiden kanssa ja tällöin huomaan lähteväni luisumaan vanhoihin, pinttyneisiin tapoihin. Mutta ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että pahin on takana. Tunne, jollaista en olisi vuosi sitten voinut koskaan enää kuvitella tuntevani!

Tässä kaikessa tärkein elementti on se, että en saa antaa itseni pysähtyä liiaksi miettimään enkä saa jumittua numeraalisiin mittoihin, vaan minun täytyy kiinnittää huomiota myös muihin asioihin. Miten vaatteet istuvat päälläni, olenko energinen, miten treenit sujuvat, onko minulla enemmän nälkä kuin normaalisti jne. En toki koe, että olisin tällä hetkellä parhaimmassa mahdollisessa terveydentilassa, mikä varmasti johtuu osittain siitä, että olen kauhukseni havahtunut siihen, miten paljon hiukseni ovat ohentuneet ja miten kasvojeni iho voi tällä hetkellä.

Mutta uskon, että olen kuitenkin juuri nyt matkalla sellaiseen elämäntapaan, josta tulee oikeasti jotain pysyvää! Kaikesta sekoilusta huolimatta sain nimittäin kuitenkin viime vuonna kokemuksia pitkäjänteisestä ja säännöllisestä työskentelystä, josta juurikin muodostuu lopulta elämäntapa. Koen, että terveellinen syöminen ei vielä ole kokonaan juurtunut minuun, mutta olen matkalla ja se on tärkeintä.

Tämän hetken ruokavalioni on Helsingissä ollessa ollut pääosin vähäsuolainen ja -sokerinen, hyvin paljon kasvipohjaisia tuotteita, mutta myös esimerkiksi tavallisia juustoja ja jugurtteja. Lihaa en ole syönyt muuten kuin pepperonipizzassa (argh...) tai Oolannin pyttipannussa (ugh...). En ole tämän vuoden puolella kiinnittänyt liiaksi huomiota rasvan määrään, sillä olen kokenut, että nyt tärkeintä on vain saada hyvä pohja. Totta kai pyrin välttämään huonoja rasvoja, mutta en yritä kiristää ruokavaliotani liiaksi, vaikka sitä kautta saisinkin näkyviä tuloksia nopeammin. 

 

Kuva on omani

Tämän kuun lopulla Souliin siirtyessä ruokiin tuleekin sitten varmasti joitain muutoksia. Numero yksi tulee olemaan kimchin paluu, sen tiedän jo nyt, sillä I:n äidin kimchi on vain jotain niin taivaallista! Uskon kuitenkin, että jos pidän ruokavalioni muuten vähäsuolaisena niin pieni annos kimchiä päivässä ei tule kaatamaan hyvinvointiani tai turvottamaan minua palloksi. Toinen muutos on se, että Soulissa ei välttämättä ole niin helposti saatavilla kasvipohjaisia tuotteita kivijalkamyymälöissä. Olemme kuitenkin vihdoinkin (VIH👏DOIN👏KIN!!) saaneet joitakin Alpron kasvipohjaisia jugurtteja Coupangiin (valtava etelä-korealainen nettikauppa) eli kasvipohjaisia jugurtteja ei välttämättä tarvitse enää valmistaa itse maitohappobakteerivalmisteella! Mitä luksusta!! :D

Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, miten onnellinen olen tästä, sillä go to aamupalakseni on muodostunut Alpron vaniljan makuinen kreikkalainen jugurtti, johon lisään granolaa/mysliä ja marjoja/hedelmiä. Halpaa lystiähän tämä ei Soulissa ole, sillä yksi perus 400 gramman tönikkä tuota jugurttia maksaa lähes 10 euroa! Voisin oikeastaan joskus tehdä pienen hintavertailun Suomen ja Korean ruokakorieni välillä, sillä Soulissa vietetyn ajan jälkeen olen harvemmin enää kauhistellut hintoja Suomessa... :D Joka tapauksessa kasvipohjainen ruokavalio tarkoittaa hieman enemmän suunnitelmallisuutta sen takia, että en voi vain kävellä lähikauppaan ja löytää sieltä samanlaista valikoimaa kuin Helsingin lähikaupoistani löydän.

Soulissakin pyrkimyksenäni on kuitenkin jatkaa nykyistä ruokavaliotani niin pitkälle kuin mahdollista. Ihoni kuplinnan osalta olen miettinyt onko kyseessä kuitenkin reaktio maitotuotteisiin, joten voi olla, että kokeilen jossain kohtaa vähentää niiden syöntiä aivan minimiin ja katsoa sitten muuttaako tuo mitään! Lisäksi pyrin vähäsuolaisuuteen, mutta rasvoja en aio syynätä liiaksi Soulissakaan ja keskityn vain siihen, että saan pääosin hyviä rasvoja.

Hyvinvointiin kuuluu tietenkin myös tärkeänä osana liikunta, joka on pysynyt elämässäni nyt säännöllisemmin pidempään kuin moneen, moneen vuoteen! Edes epäonnistumiset ruokailuissa eivät ole enää aiheuttaneet sitä, että olisin lopettanut myös liikkumisen, mistä olen todella helpottunut, ylpeä ja onnellinen. Tällä hetkellä huomaan kuitenkin, että viikkoliikuntani etsivät hieman muotoaan. Tanssitunnille olen pyrkinyt menemään kerran viikossa, samoin lenkeillä olen käynyt 1-2 kertaa viikossa, mutta muuten en ole päässyt ihan tavoitteisiini.  

Liikuntamuotoina olen siis ainakin nyt tälle keväälle miettinyt tanssia, lenkkeilyä ja salitreeniä sekä välillä joogaa. Salitreenin tarkoituksena on vahvistaa alaselkää, reisiä sekä sääriä ja näiden jälkimmäisten treenauksen taas on tarkoitus auttaa pitämään polviongelmat poissa, jotta lenkkeily sujuu. Alaselkä taas kokee kovia sekä tanssitunneilla että lenkeillä, joten siitäkin täytyy pitää huolta! Alkuperäisenä suunnitelmanani oli juosta tänä vuonna puolimaratoni, mutta koska en tiedä, missä tulen majailemaan I:n palvelusajan jälkeen niin en uskalla ilmoittautua mihinkään tapahtumaan ainakaan vielä. Voihan sen 21 kilometriä juosta itsekin, mutta jotenkin haluaisin tavallaan "juhlistaa" tuota saavutusta juoksemalla se jossain juoksutapahtumassa.

Tällä hetkellä etenkin hapenottokyvyssäni on paljon kehittämisen varaa ja lisäksi olen huomannut, että nilkkani ja sääreni tuntuvat usein juostessa hieman inhottaville. Tiedän kuitenkin, että nuo oireet helpottuvat, kun paino laskee alle 60 kilon, joten nyt vain tasaisesti terveellistä ruokaa ja liikuntaa niin tuo tulee helpottamaan! Hyvä asia on se, että tiedän kehittyväni todella nopeasti, kun vain pääsen kunnolla säännöllisten treenien makuun. 

Tanssin osalta olen jo nyt ottanut isoja edistysaskeleita, vaikka tunteja on kertynyt vasta neljä, samoin juokseminen otti edistysaskeleita, muuuutta nyt voin myöntää, että minulla tulee olemaan lenkkeilyssä parin viikon tauko. Tällä viikolla en nimittäin halua käydä lenkillä ihan vain siitä syystä, että olen todella turvonnut, joten tiedän lenkin olevan todella kivulias... 

Tässä tämän hetken suunnitelmiani! Voin joskus myöhemmin tehdä erikseen jonkinlaisen miten treenasin ja söin viikossa-postauksen, mutta nyt täytyy vain ensin ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä lyömään noita rutiineita kiinni arkeen. ;) Hyvää kohta alkavaa viikonloppua ja ystävänpäivää kaikille! ♡

Tammikuun katsaus

Ajattelin, että voisin ehkä tehdä jonkinlaisen kuukausikatsauksen ja minulla oli niin kaunis aikomus saada tämä ulos jo viikonloppuna, mutta eihän se tietenkään mennyt niin! Joten tässä tammikuun lukuja ja ajatuksia... :)

	Paino	Rintakehä	Vyötärö	Vatsa	Peppu	Reidet	Pohkeet	Käsivarret
6.1.	67,2 kg	88 cm	82 cm	94,5 cm	101 cm	60,5 cm	37,5 cm	28 cm
2.2.	64,9 kg	85,5 cm	73,5 cm	87 cm	97,5 cm	58 cm	36,7 cm	27 cm

Painossa ei tosiaan ole tapahtunut suurta muutosta ja osittain se ahdistaa, mutta toisaalta katson noita kuvia enkä voi uskoa sitä millaisen muutoksen olen ehtinyt saamaan aikaan alle kuukaudessa! Tänäänkin, kun popsin aamupalaksi terveellisen jugurttikulhon, lounaaksi banaanin ja proteiinipatukan, välipalaksi proteiinivanukkaan ja päivälliseksi pienen kulhollisen spagettia tomaatti-linssikastikkeella mietin sitä, miten upeassa kunnossa tulen vihdoinkin olemaan kesällä!

Viime viikon lenkki meni aivan super hyvin, tämän päivän tanssitunti oli aivan mahtava, vaikka hyppäsin aika yhtäkkiä astetta vaativampiin treeneihin, huomenna teen pilates/joogatreenin, joka auttaa vahvistamaan polvia, torstaina uusi lenkki ja sunnuntaina vielä toinen tälle viikolle.

Olen tällä hetkellä pehmeä ja tiedän sen kyllä, mutta tämä on vasta alku. Vasta vuoden ensimmäinen kuukausi tätä vuotta on takana ja muutos on todellakin jo nyt nähtävissä! Lisäksi sanottakoon se, että en esimerkiksi viikonloppuisin ole noudattanut aivan 100%:sesti ruokavaliota. Esimerkiksi lauantaina myönnän syöneeni aamupalaksi tofumunakasleipäni ja lisäksi kaksi pain au chocolatea, koska en ilmeisesti osaa päästää näistä irti. :') Lisäksi olen yleensä perjantaisin syönyt päivällisen yhteydessä kaksi pientä lakupatukkaa.

Mistään 100%, all in, tyyppisestä ruokavaliosta ei siis ole ollut kyse ja tämä selvästi toimii. Kaloreita en ole ihan suoraan sanottuna laskenut, koska noudatan kuitenkin pääosin viime vuoden valmennuksen ruokavaliota ja ne ateriat ovat noin 200-500 kaloria riippuen hieman reseptistä. Välipalani on pienempi tällä hetkellä kuin valmennuksen aikana eli vajaa 200 kaloria. 

Näillä siis jatketaan tähän kuuhun enkä malta odottaa, mitä kaikkea ihanaa tässä kuussa tapahtuu! Viime viikolla tapahtui paljon kaikkea ihanaa, jota en nyt avaa tähän, mutta ehkä seuraavassa tekstissä sitten. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että olen oikeasti nyt vihdoinkin menossa ihan täydellisesti kohti sellaista elämää, jota olen kaivannut jo vuosien ajan. Juuri nyt on siis hyvä olla juuri tässä ja sellaisena kuin olen.