Joudun klassisesti toteamaan, että olen niin monta kertaa luvannut itselleni istua alas ja kirjoittaa tänne. Viimeksi eilen, mutta kotiin päästyäni jouduin toteamaan, että olen niin väsynyt, että päätinkin vain tiskata ja järjestellä kotia nopeasti, tehdä 10 minuutin meditaation ja mennä nukkumaan. Siispä pahoittelut postausviiveestä! :(
Joka tapauksessa tuntuu siltä, että olen vihdoinkin saamassa elämästä kunnolla kiinni. Olen syönyt pääosin terveellisesti vaikkakin kalorimäärien osalta varmasti hieman liikaa, jotta laihtumiseni olisi riittävän nopeaa. Välillä olen aamuöisin pyörinyt sängyssä ahdistuen siitä miten helkkarin iso olen edelleen ja tästä syystä olenkin päättänyt tehdä itselleni 1000-1200 kalorin ateriasuunnitelman, jolloin päivittäiset miinukseni ovat noin 600-1000 kalorin välillä. Lisäksi tänään aloitan taas treenaamisen.
Eilen en uskaltautunut vaa'alle, mutta otin kuitenkin muutaman vertailukuvan ja totesin, että ei tilanteeni olen niin paha kuin mitä se voisi olla ottaen huomioon, että en ole treenannut kunnolla melkein kuukauteen. Olen pehmeä, tiedän sen, mutta selvästi arkiaktiivisuuteni on auttanut jollain tavalla pitämään minut kasassa. Vasemalla olevat kuvat ovat siis viime vuoden toukokuun alusta ja oikealla tämän hetken tilanne.
Muuten elämääni ovat piristäneet monet ihanat pienet asiat. Ja lauantaina hostasin jälleen
brunssin ystävilleni naapurini kyhjöttäessä koko päivän yksin kotona ja
eilen minä, äitini, hänen lapsuudenystävänsä ja tämän ystävän lapset vietimme
ihanan äitienpäivän myöhäisen lounaan Elitessä. Join kolme lasillista samppanjaa
ja päässäni suhisi ihanasti, kun suuntasimme vielä muutamalle
proseccolasilliselle Torniin. Mutta kun kävelimme sieltä keskustaan ja kävimme
pyörimässä kaupoilla, minä jopa nautin siitä, kun seitin ohueni alkoi lipua
pois viiden jälkeen.
Kotiin palasin muutaman uuden kirjalöydön kanssa ja täysin selvänä, mikä tuntui ihanalle. Kotitöiden jälkeen seitsemän aikaan istuin kevään valoisan asuntoni lattialla rakas H (joka oli isälläni hoidossa) sylissäni, pelkkää sinistä taivasta ikkunoista tuijottaen. En tiedä mikä kytkin päässäni on napsahtanut paikoilleen, mutta tuntuu hyvältä, että viime vuoden dokailut tuntuvat olevan nyt takana ja historiaa. Ja totta kai varmasti tulee hetkiä, jolloin haluaisin vetää pään täyteen, mutta loppujen lopuksi kyse on samasta kuin roskaruoankin kanssa: en voi antaa jokaiselle typerälle päähänpistolle valtaa, vaan minun on toimittava sen mukaan minkä tiedän hyödyttävän terveyttäni eniten. En tiedä onko tässä kyseessä yksinkertaisesti kyllästyminen vai jonkin henkisen prosessin valmiiksi saaminen ja siksi en koe enää tarvetta sekoittaa päätäni.
Viime vuonna taisin osittain hakea alkoholilla arjesta irrottautumista vaikka minun olisi oikeasti pitänyt keskittyä siihen, miten tehdä arjesta niin tyydyttävä, että en olisi tarvinnut tuollaisia itsetuhoisia irtiottoja. Tällä hetkellä minulle villinä ja vapaana oleminen tarkoittaa nimenomaan elämää, jossa alkoholilla on hyvin minimaalinen osuus, sillä tällöin pystyn liikkumaan, tulemaan ja menemään juuri miten itse haluan enkä niin, miten edellisenä päivänä, iltana ja yönä juotu alkoholin määrä sanelee.
Tähän viikkoon heräsin uutta energiaa, rauhaa ja kiitollisuutta täynnä. Tein viiden minuutin meditaation auringon täyttäessä asuntoni. Aamupalani oli litra itse puristettua vihermehua enkä malta odottaa, että tänään pääsen hikoilemaan treenin parissa ja huomenna palaan pitkästä aikaa tanssitunneille! Ihoni kupliminen on lakannut ja se näyttää terveemmältä eli suolistoni alkaa voida paremmin.
Ateriasuunnitelmani osalta tulen jatkamaan RT4MT:iä ja odotan tätäkin paljon! Olen nimittäin nyt toukokuussa lipsunut tuosta viime vuoden valmennuksen ruokavalioon, mikä toki ei todellakaan ole se pahin mahdollinen tilanne. Mutta kuten aiemmin monesti olen kirjoittanut, niin RT4-tyylinen syöminen on vain niin paljon ylivertaisempi elämäntapa muuhun verrattuna! Päivitän ateriasuunnitelman blogiin heti, kun olen tehnyt sen ja lisäksi päivitän uudelleenohjelmoinnin ja palautan sen tänne näkyviin. :)
Tuntuu hassulta. Viime viikon alussa olin onnistuneesta vapusta huolimatta lähes ahdistunut ja alakuloinen painoni takia. Tuntui siltä, että olin taas vain tuhlannut hieman yli neljä kuukautta ei-mihinkään niin kuin aivan liian monena edellisenäkin vuonna. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että elämäni on taas omissa käsissäni ja tällä kertaa voin todeta aivan sataprosenttisella itsevarmuudella sen saman, minkä heitin värisevänä ilmaan lähes päivälleen vuosi sitten:
Tästä tulee niin uskomaton vuosi!