Muutoksia ja korealaista ruokakulttuuria

 

Kuva on netistä

Ihanaa rääntää vaakatasossa. Kaunis keväinen maisema, uuden alku, on taas peittynyt kuolemaan. Tämä on helmikuun on valunut aivan totaaliseen kaaokseen ja tuntuu, että olen koko ajan vain enemmän ja enemmän hukassa samaan aikaan, kun olen kuitenkin matkalla juuri sinne minne pitääkin. En tiedä yhtään kuka olen samalla, kun olen varmempi kuin koskaan siitä, mitä haluan ja mitä en ja olisin jo niin valmis pääsemään eroon näistä planeettojen liikkeistä ja rauhoittumaan!

Torstaina oloni tuntui jotenkin hassun erilaiselta heti herättyäni. Tuntui siltä kuin iso raskas pilvimassa olisi yön aikana seilannut tuulen mukana kauas minusta ja kännykkään vilkaistuani ymmärsin miksi. Irtaannuttuani etenkin B:stä ja O:sta osa ystävistäni jäi edelleen heidän ystävikseen ja muistan tunteneeni tuosta ärsytystä ja hämmennystä. Miten kukaan minun kanssani toimeentuleva haluiaisi olla B:n ja O:n myrkyn lähettyvillä! Ehkä tuo olikin se asia, minkä takia minun oli niin vaikeaa siirtyä eteenpäin ja keskittyä siihen, miten ihanaa minulla oli ilman tuota toksista parivaljakkoa. 

Torstaina kuitenkin luin yön aikana saamiani viestejä, joissa K totesi, että hän ymmärtää nyt enemmän kuin hyvin, miksi halusin tuosta kauhukaksikosta niin kauas kuin mahdollista! Olin jo aiemmin pannut merkille, että K ja S olivat viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa tehneet aikamoisen täyskäännöksen heidän elämissään ja arjessaan. He lopettivat lähes kokonaan alkoholin käytön, alkoivat panostaa terveelliseen ruokavalioon ja liikkumiseen, lopettivat somen skrollauksen ja hömppäreality-sarjojen seuraamisen televisiosta ja käyttävät nykyään aikansa mieluummin lukemiseen, opiskeluun, kutomiseen, maalaamiseen ja muuhun oikeasti onnea ja rauhaa tuovaan.

Heidän matkaansa seuratessa mietin hieman katkerana sitä miksi minun ei annettu muuttua tuolla tavalla B:n ja O:n toimesta, sillä kun minä aloin nauttia hiljaisuudesta ja terveellisestä, päihteettömästä elämästä, minusta tehtiin tekopyhä, itseäni täynnä oleva kusipää, joka vain halusi aiheuttaa muille pahaa mieltä ja huonommuuden tunnetta. Kyllä. Minun ahdistusta lievittävä aamumeditaationi kääntyi automaattisesti kuin sormia napsauttaen B:n ja O:n päässä muotoon: "Minä, Minni, olen kaikkia muita ylempänä ja parempi!"

K ja S saivat edetä hieman pidemmälle kuin minä ennen kuin hekin saivat saman kohtelun. Ja torstaina luinkin siitä, miten he olivat päättäneet myöskin pitää B:n ja O:n mahdollisimman kaukana itsestään, sillä se negatiivisuus ja "en voi tehdä tälle asialle mitään, koska tällainen minä vain olen"-asenne ei tuonut mitään hyvää K:lle ja S:lle tai motivoinut muuttamaan elämää paremmaksi. He sanoivat loppuun saman kuin miten minäkin ajattelen: ehkä joskus voimme löytää toisemme uudestaan, mutta juuri nyt tuo ystävyys ei tuo meistä kenestäkään esiin meidän parhaimpia puoliamme. Joten näin asiat taas muuttuivat ja paloja loksahti paikoilleen synnyttäen jotain uutta.

 

Kuva on netistä

Soul lähestyy ja ehkä se on myös yksi asia, joka on ollut osallisena tässä yhtäkkisessä perustavanlaatuisessa identiteettimurroksessa. Ruoka ja kehollisuus. Jos asetan itseni kuplaan ja sieltä käsin pohdiskelen ruokaa ja identiteettiäni niin näen hedelmiä ja kasviksia syövän raakavegaanin, joka rakastaa urheilua eikä usko mihinkään alle 1000 kalorin näännytysdieetteihin tai pieniin annoskokoihin. Olen outolintu, kyllä, mutta se ei minua haittaa! Mutta kun mietin itseäni Soulissa, kuvaksi alkaa hahmottua aivan jotain muuta. 

Korealaisilla on dieettiruokia ja tavallisia ruokia ja ei, dieettiruoat eivät ole sitä, miltä se kuulostaa. Dieettiruokia ovat kana, suurin osa kasviksista, kasvipohjaiset juomat, tofu, salaatti, jotkut hedelmät ja jugurtit. Kasvisruokavalio itsessään on siis dieettiä eli laihtumista varten eikä se ole elämäntapa, vegaanisuudesta nyt puhumattakaan. Broileri lentää mäkeen saman tien, kun ei "tarvitse" olla enää dieetillä eli sen jälkeen syödään pääasiassa punaista lihaa. Ja kyllä, riisi on myös pannassa, jos laihdutat, mutta bataattia saat syödä kunhan et syö enempää kuin maksimissaan muutaman päivässä. Ja korealaiset bataatit ovat ehkä 1/3 niiden bataattien koosta, joita Suomessa myydään. Kaloreilla ei ole väliä vaan sillä, että olet tarpeeksi kurinalainen pitääksesi itsesi erossa ihan tavallisesta ruoasta, joka nyt vain ei satu kuulumaan dieettiruokiin.

Kaikki laihduttavat ja kuitenkin pakottavat toisensa jatkuvasti syömään. Jos sanot, että olet juuri syönyt lounaan, sillä ei ole mitään väliä: sinun on syötävä uudestaan. Ruokapöydässä sinua vanhempi henkilö voi käytännössä katsoen pakottaa sinut syömään vielä se viimeinen lihan pala tai nyytin ja heti, kun olet saanut nielaistua ruoan, kuulet samaiselta henkilöltä kommentin: "No ei ihme, että olet lihonnut, kun sinulla on noin valtava ruokahalu!" Täysin normaalia ja sallittua toimintaa ja kommentointia. Niinhän sinulla oli valtava ruokahalu, kuriton sika!

Koreassa täytyy pysyä jatkuvassa kurissa ja siksi annoskokojen kontrollointi on erityisen tärkeää vaikka söisitkin jotain todella vähäkalorista. Täytyy osata kävellä ohuella lankulla niin, että kaikki sen näkevät. Et saa missään kohtaa menettää malttiasi, et saa ahmia, et saa lihota (paitsi, jos olet ylittänyt sen jonkin maagisen korealaisen rajan siinä, mikä on liian laiha), et saa olla liian kovaääninen, tuoksua liian vahvasti. Et saa millään tavalla häiritä ketään muuta. Ja lihominenkin on häiritsemistä. 

I:llä, terveellä nuorella miehellä, on hänen itse päättämänsä ideaalipaino. Kyseinen paino ei ole biologian sanelemaa vaan hänen itsensä. Totesin jo vuosia sitten, että on aivan turhaa yrittää kääntää hänen ajatusmaailmaansa niin, ettei painolla olisi mitään väliä vaan mitoilla eli kehonkoostumuksella. Mutta ei korealaisia kiinnosta se, koska kyse ei ole kehojen itsensä määrittelemästä terveydestä, vaan kyse on omasta kontrolloidusta terveydestä, jossa paino on tärkein tekijä. 

Länsimaalaiset nauraisivat korealaisten nuorten naisten "fitnessbuumille", koska se, miltä vastaava versio näytti täällä länsimaissa on jotain aivan muuta kuin miltä se näyttää Koreassa. Korealainen versio salil eka, salil vikasta on pilates ja kaikki sellainen, jossa ei ole mahdollisuuttakaan siihen, että lihas kasvaisi liikaa eli painoa tulisi lisää. Aivan tavalliset, terveetkin diettaajat punnitsevat itsensä joka ikinen aamu, jotta tietävät saavatko he syödä tänään ateriasuunnitelmansa mukaan vai täytyykö heti alkaa ruoskimaan itseään. Ymmärtämättä sitä, että paino voi heitellä useitakin kiloja eikä tuo paino ole muuta kuin vettä. Ei, kyse ei ole perus biologiasta vaan kurista ja ketään ei kiinnosta armollisuus itseään kohtaan. Se on vain valhe, jolla saat elää kuin sika pellossa.

 

Kuva on netistä

Tässä iloisessa itsevihan ja -kurin sanelemassa sotkussa minunkin oma identiteettini sotkeutuu naruihin ja kaadun. Haluan kuulua joukkoon, haluan olla niin kuin muutkin. Haluan, että minut otetaan vakavasti ja että pystyn osoittamaan I:n kulttuurin tavoilla kaikkia niitä positiivisena pidettyjä ominaisuuksia, joita minulla on. Mutta ne ominaisuudet eivät tule esille siinä, että syön kontrolloidusti aamupalaksi kolme omenaa, jotka olen muistanut aluksi myös punnita. Pelkään, että paineiden alla en osaa pitää kiinni kasvipohjaisesta ruokavaliostani vaan sorrun etenkin maitotuotteisiin. Bataatin makuinen proteiinijauhe (kyllä! :D) on ehkä ainoa maitoa sisältävä tuote, jonka voisin itselleni sallia, mutta muuten minun on pidettävä itseni kurissa.

Kuri? Eikö se ole hyvä! Ei, koska minun ideaaliruokavalioni on lähes kaikkea perinnettä vastaan. Minun annokseni ovat välipaloja tai kunnon ruoan lisukkeita ja käytännössä katsoen syön kuin lapsi. Olen nirso ja vaikea enkä voi osallistua koko perheen ja suvun yhteisiin aterioihin etenkin jos haluan olla aivan 100%:sesti ilman mitään eläinperäistä. Luulenkin, että minun on pakko ainakin I:n vanhempien läsnäollessa olla ainoastaan kasvissyöjä ja onneksi he ovat kuitenkin vielä tarpeeksi lähellä sitä sukupolvea, joka söi huomattavasti vähemmän lihaa kuin nykyään syödään, joten he ymmärtävät miksi haluan valita tofun lihan sijasta.

Mutta silti erotun koko ajan joukosta. Olen haluton joustamaan ja sulautumaan osaksi korealaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. En edes haluaisi tehdä I:lle mitään lihaa sisältävää ruokaa, koska en vain yksinkertaisesti voi hyvällä omallatunnolla syöttää hänelle syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja. Olen huono ja kuriton vaimo, itsepäinen ja töykeä länsimaalainen. Jokin positiivisesti tulkittu puoliväliin kurottautumiseni on sentään se, että haluan ihan vilpittömästi opetella tekemään korealaista ruokaa. Niin moni ainesosa on sellainen, että sitä ei joko saa Suomesta ollenkaan tai ainakaan ei ole järkevää lähteä metsästämään sitä vain yhden annoksen takia, joten nyt minulla on vihdoinkin mahdollisuus tuohon!

Ja toisaalta juuri tulevaisuuden suunnitelmani liittyvätkin siihen, miten saisin yhdistettyä minun identiteettini ja elämäntapani korealaiseen kulttuuriin. Joten tavallaan tuolla jossain minulla on jo uusi identiteettini, joka ei ole luopunut kokonaan siitä, minkä tiedän tukevan omaa terveyttäni. Se, miten pääsen sinne asti onkin sitten se, mikä stressaa ja aiheuttaa huolta. Tarvitsen hyvän, veden pitävän suunnitelman ja sen aionkin tänä viikonloppuna tehdä.