En ole jaksanut kiinnittää syömiseen erityistä huomiota ja toisaalta tuntuu, että en suurimmaksi osaksi muuta ole miettinytkään. Viime viikolla useina päivinä velloin pahassa olossa ja maha tuntui olleen jotenkin sekaisin. Urheilin, mutta söin liian suolaisia ateroioita ja sunnuntaina jalkani tuntuivat räjähtävän turvotuksesta.
Perjantaina kävelimme I:n kanssa rauhallisesti pitkin keskustaa, kun meitä lähestyi maailman kauneinen näkemäni nuori nainen. Hän tervehti I:tä tuttavallisesti kasvoillaan outo ilme, jota en aluksi osannut tulkita. Kun I esitteli minut kihlattunaan, naisen kasvoilla välähti vihan, pettymyksen ja surun ristiaallokko.
"Sehän käviä äkkiä", hän totesi ja I ryhtyi selittämään, että tilanteemme ei todellakaan ollut mitenkään niin yksinkertainen kuin miltä se näytti, mutta lopetti sitten selittämisen kesken. Nainen totesi kuivasti ymmärtävänsä ja toivotti sitten meille hyvää jatkoa. Olin kuin jäässä koko loppukävelyn ajan I:n kertoessa, että kyseessä oli nuori nainen, jonka kanssa hän oli muutamaan kertaan erehtynyt flirttailemaan juhlissa, kun meidän välimme olivat olleet lähes olemattomat. Ja kyllähän minä olin hänestä aiemminkin kuullut, mutta en vain ollut koskaan kunnolla sisäistänyt kyseessä olleen ihan oikean ihmisen. Ja vieläpä niin jumalaisen kauniin.
Tämä kohtaaminen johti joka tapauksessa loppujen lopuksi jonkinlaiseen riitaan, jossa minä käytännössä katsoen syytin I:n pettämisestä tietäen kuitenkin, että eihän asiat ole niin menneet.
"Etkö sinä muka ole koskaan miettinyt, että rikkoisit tämän kaiken silloin, kun olemme olleet erkaantuneina toisistamme? Etkö muka ole koskaan ajatellut, että vedät pään täyteen ja nait jonkun tuntemattoman kanssa ihan vain koska voisit tehdä niin?"
Niin, mutta se on eri asia naisille! Miehillä ei ole tunteita. Sinua se ei sattuisi, et miettisi sitä enää ikinä uudestaan. Sanat takertuvat kurkkuuni ja tiedän, että voisin iskeä niillä I:n jo valmiiksi horjuvan itseluottamuksen nollaan. Voisin satuttaa häntä niin paljon tuossa hetkessä. Voisin tuhota hänet aivan kokonaan.
Mutta hän on oikeassa. Olenhan minä miettinyt aivan samoja asioita ja haaveillut lähteväni Helsingin yöhön, kuvitellut miten tanssisin jonkun vahvasti mieheltä tuoksuvan herran kanssa ja vienyt hänet yöksi luokseni. Miettinyt miten paljon helpompaa olisi seurustella sellaisen kanssa, joka asuu samassa paikassa. Puhuu samaa kieltä. Jakaa kulttuurini. Olen monta kertaa ollut vähällä suudella vieressäni istuvaa, minulle flirttailevaa miestä, koska olen kaivannut kosketusta. Se olisi vain ollut niin helppoa...
Mutta minä ja I tietämme kummatkin, että helppo ei ole sama asia kuin oikea.
Lauantaiaamuna kirjoitan ylös kaiken, mitä perjantaina tapahtui. Kaikki sanat ja teot. Katsoin listaani ja kysyin itseltäni eikö tässä ole juuri kaikki se, mitä olen toivonutkin? Jopa yksi yhteen kokonaisia lauseita, joita olin toivonut I:n ajattelevan ja jotka sain yllättäen kuulla? Miksi pakenen aina, kun saan sen minkä haluankin? Miksi en luota siihen, mitä saan?
Miksi kaiken saaminen tuntuu näin vaikealta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti