Tämä vuosi ei sitten alkanutkaan ihan kuin olin ajatellut... :D Uuden vuoden
aattona sekä I että minä olimme oudon väsyneitä ja loppujen lopuksi saimme
pakotettua itsemme pysymään hereillä yhdeksään asti. Sitten oli pakko
luovuttaa.
Syy tähän ihmeelliseen väsymykseen selvisi heti seuraavana aamuna: I ja minä
heräsimme kumpikin uuteen vuoteen kurkut kipeinä. Olimme ajatelleet
käyvämme tänään lauantaina vuoden ensimmäisellä salikäynnillä ja tuota ennen
olin haaveillut käyväni kehonkoostumusmittauksessa. Mutta nyt täytyy unohtaa
tuo kaikki ja keskittyä vain lepoon, nesteytykseen ja parantumiseen!
Kummallakaan ei onneksi ole ollut kuumetta, joten ehkä selviämme
minimaalisilla oireilla. Lepäämiseen toki tuo haastetta puolitoista vuotias
poika, mutta olemme hoitaneet H:ta vuoroissa ja omat vanhempanikin ovat
auttaneet.
Joka tapauksessa ajattelin tulla kirjoittamaan tännekin auki pienen uuteen
vuoteen liittyvän "tehtävän", jonka tein pari päivää sitten
paperipäiväkirjaani. Video noihin kysymyksiin löytyy
täältä. Yhdistin pari viimeistä vuoteen 2026 liittyvää kysymystä, sillä niissä tuli
niin paljon samoja asioita. Joka tapauksessa, aloitetaan!
2025
1. 2025 oli vuosi, kun minä...
- Rakensin vahvemman identiteetin naisena, vaimona, äitinä, tyttärenä ja ystävänä
- Tulin varmemmaksi tulevaisuuteni osalta
- Sain paljon itsevarmuutta tehdä asioita yksin
- Sain uuden ystävän
- Innostuin uudelleen kirpputoreista
- Nautin naiseudestani enenmmän kuin ikinä aiemmin häpeää tuntematta
- Sain I:n takaisin puolentoista vuoden inttileskeyden jälkeen
- Luin vain neljä kirjaa
- Sain viettää esikoiseni ensimmäisiä syntymäpäiviä
- Tajusin kunnolla, että minun täytyy saada alkoholinkäyttöni hillintään
- Löysin vihdoinkin minulle toimivan terapiamuodon
2. Mikä toimi ja mikä ei toiminut?
- ✔ Löysempi suhtautuminen sallittuihin ruoka-aineisiin
- ✔ Meditointi
- ✔ Valittajien huomioimatta jättäminen ryhmäkeskusteluissa ja livenä
- ✔ Itseni ja identiteettini rakentaminen hiljaisuudessa asioita tutkiskellen ja pohdiskellen sen sijaan, että kertoisin näistä asioita muille ja antaisin heidän vaikuttaa rakennusprosessiini
- ✘ Jatkuvien YouTube-videoiden kuuntelu ja kaiken hiljaisuuden täyttäminen niillä
- ✘ Alkoholin ja ruoan ahmiminen ja mustavalkoinen joko-tai-ajattelu siitä, että olen joko 100% ilman alkoholia ja roskaruokaa tai sitten en mitään muuta sisääni ahdakaan
- ✘ Asioiden jättäminen huomiselle/ensi viikolle sen sijaan, että edistäisin asioita edes vähän
- ✘ Päämäärättömyys monilla elämän osa-alueilla
- ✘ Liiallinen takertuminen mielikuvitukseen ja siihen miten ja milloin haluaisin asioiden tapahtuvan
- ✘ Todellisuuden pakeneminen sen sijaan, että olisin opetellut uusia tapoja kokea turvallisuutta tässä hetkessä
3. Mitä opin vuonna 2025?
- On parempi edistää asioita edes vähän koko ajan sen sijaan, että yrittäisin saada niitä kerralla kasaan. Kun jätän asioita edistämättä, niistä kasvaa suurempia ja suurempia ja niiden aloittaminen alkaa tuntua koko ajan vaikeammalta.
- Olen haluttu, rakastettu ja minun ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä millään elämäni osa-alueella
- Kaikesta huolimatta olen hyvä äiti ja vaimo
- Minulla on todella vahva tukiverkko
- Asiat järjestyvät hyväkseni aivan uskomattoman helposti, kun annan siihen mahdollisuuden
- Minun aikani ei ole vielä mennyt ohi ─ muuten en olisi enää tässä!
4. Miten elämäni kehittyi?
- Tulin itsevarmemmaksi elämäni suunnasta
- Tulin itsevarmemmaksi äitiyden osalta
- Kehitin tyyliäni enemmän oman näköiseeni suuntaan perus muodikkaan tyyliin sijaan
5. Mitä jätän vuoteen 2025? Mistä päätän päästää irti?
- Ruoan ja alkoholin ahmiminen
- Pikadieetit
- Urheilemattomuus
- Suunnittelemattomuus ruoka- ja urheiluasioissa
- Kodin hoidossa ja muissa asioissa laiskotteleminen ja niiden siirtäminen
- Valittajat ja oma huono asenne
- Jatkuva videoiden kuuntelu ja hiljaisuuden välttely
- Meditaatioiden skippaus
- Luovuttaminen oman elämän sisällön ja suunnan osalta; ajopuuna oleminen
- Oman henkisen kasvun ja työkalujen opettelun pysähtyminen
- Korean opintojen totaalinen lopettaminen
Katso täysikokoinen kuva
täältä
2026
1. Mikä on vuoden 2026 teemani?
- Parantuminen, terveys, hetkessä eläminen, positiivisuus, elämän kaikista ihanista mahdollisuuksista kiinni ottaminen
2. Mitä voin tehdä, jotta elän todeksi teemaani?
- Ruokavalio ja liikuntatottumukset kuntoon; kunnon vahva pohja ja arkirutiinit
- Kunnon aamu- ja iltarutiinit, jotka auttavat minua elämään koko päivän kiitollisena ja hetkessä eläen
- Joko-tai-ajattelu pois (etenkin ruoan ja alkoholin osalta)
- Alkoholin käytön pitäminen minimissa ja holittomista vaihtoehdoista nauttiminen
- Selkeät ajat esim. YouTube-videoiden katseluun/kuunteluun
- Korean opiskelun aloittaminen uudestaan
- Traumaterapian jatkaminen ja siellä opeteltavien toimintamallien aktiivinen käyttäminen
3. Paras vuoteni: mikä tekisi vuodesta 2026 parhaimman vuoteni tähän
asti?
- Täydellinen irtaantuminen huonoista elämäntavoista
- Uskallus elää ilman noita aiemman identiteettini tapoja ja reaktiomalleja
- Vihdoinkin ensimmäisen puolimaratonini juokseminen
- Tasaisen tylsän kuukautissyklin palaaminen
- Raskaaksi tuleminen
- Terve ja onnellinen perhe
- Mielikuvitusmaailman muuttuminen tarpeettomaksi
- Enemmän aikaa Soulissa kuin Helsingissä
- Paljon ihania treffejä ja omaa aikaa I:n kanssa
4. Mikä on vuoden pääasiallinen tavoitteeni?
- Terveelliset elämäntavat ja terveys
- Pitää energiatasoni hyvänä, jolloin pystyn pitämään parempaa huolta perheestäni
- Vähentää stressiä
- Olen koko ajan valmiina yhtäkkisiin kutsuihin ja elämän vuoristorataan
- Itseluottamuksen kasvu
- Esimerkin näyttäminen muille ja muiden inspiroiminen
- Terveydestä kiinnostuneiden ihmisten vetäminen puoleeni
- Mahdollisuus tulla uudestaan raskaaksi ja saada terve vauva
- Vakaa pohja tulevalle perhearjelle
5. Pilko päätavoite osiin. Mitkä ovat ne pienet askeleet, jotka johtavat
tuloksiin?
- Aktiivinen panostaminen joko-tai-ajattelusta eroon pääsemisessä
- Tämä auttaa ahmimissyömisen ja -juomisen lopettamisessa ja auttaa minua myös palaamaan heti takaisin terveellisiin rutiineihin, jos/kun tulee ylilyöntejä
- Kunnon ateria- ja liikuntasuunnitelma ja tämän jakaminen muiden, etenkin I:n kanssa
- Tämä auttaa minua "suorittamaan" sokeasti kunnes terveellisistä elämäntavoista tulee tapa ja lisäksi minun on helpompaa pysyä tavoitteitteni takana, kun joku lähelläni oleva tietää niistä
- Etsin tai perustan yhteisön, joka tukee haluani elää terveellisesti
- Olen kombinaatio niistä ihmisistä, jotka ovat osa arkeani ja näin ollen minun täytyy valita heidät tarkasti!
- Opettelen tekniikoita, joiden avulla saan rauhoitettua itseni, nostettua itseluottamusta ja pidettyä itseni positiivisena
- Jos uskon itse siihen, että voin muuttaa elämäni ja tapani, mikä tahansa on mahdollista! Eroon itsesabotaasista.
- Kehonkoostumusmittauksia silloin tällöin, mutta muuten keskityn siihen, miltä minusta tuntuu, millaiset energiatasoni ovat ja miten kehityn urheilun saralla
- Ei painoseurantaa! Paino =/= miten vaatteet istuvat, miten vahva tai energinen olen jne.
Näillä siis eteenpäin tosin vähän rauhallisemmin kuin olin alunperin ajatellut. :') Tänään ajattelin kokkailla korealaista kanakeittoa, sillä se on jotain, mitä olen itsekin tottunut Koreassa oleilun aikana syömään aina kipeänä ollessani. Muuten teen ehkä yhden rauhallisen kävelyn ulkona ja käyn samalla apteekissa, mutta sitten aika meneekin kotona ollessa. Tein tänään heti aamusta ICIW-tilauksen ja toivon todella, että pääsen nopeasti treenailun pariin!
Joka tapauksessa ihanaa viikonloppua kaikille! Seuraavaksi tekstiksi olen suunnitellut avaavani traumaterapiaa ja siihen johtaneita syitä ja sitten toivottavasti päästään jo ruoka- ja liikuntajuttuihin, kun olen tervehtynyt riittävästi. :) Ensi viikon perjantaina täytyy myös olla lentokunnossa eli jännän äärellä mennään.....



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti